Saaristo

Pyöräretkellä Ahvenanmaan saaristossa – osa 1, Föglö

6.7.2020

Uskokaa tai älkää, mutta emme ole koskaan olleet varsinaisesti pyöräretkellä täällä Ahvenanmaalla! Toki olemme pyöräilleet, mutta lähinnä arjen keskellä tai päiväseltään miniretkillä. Mutta että oikein oltaisiin yötä poissa kotoa pyöräretken tiimoilta, se on meille aivan uutta.

Olen myös saanut monen monta kertaa kysymyksiä pyöräretkeilystä täällä Ahvenanmaalla, ja jotta voisin siitä paremmin kertoa, oli viimein aika paneutua asiaan kirjaimellisesti. Olimme alustavasti miettineet hieman pidemmänkin reissun toteuttamista, mutta lopulta päädyimme vain yhden yön seikkailuun – tällä erää. Asumme onneksi suhteellisen lähellä Lumparlandin kahta satamaa, Långnäs ja Svinö, että meille tällaiset lyhyetkin reissut ovat helppoja toteuttaa. Ja ehkä juuri se kiehtoi tällä kertaa, se helppous.

Pyöräilimme aluksi Svinön satamaan, josta Skarven niminen lautta kulkee Föglön Degerbyhyn 30 minuuttia. Pyörät maksoivat 6€/kpl, eli meidän poppoolta 30€. Jos autoletka satamaan on jo kertynyt pitkäksi, niin reilusti vaan pyörillä ohi ja sinne aivan laiturin luokse. Lipunmyyjät toisinaan myyvät lippuja autojonossa suoraan, nyt lipunmyyjä löytyi kopistaan. Lippu on edestakainen matka Föglö-Degerby, ja se kävi myös siihen, että Degerbyn sijaan jatkoimme matkaa Överön satamasta. Lisätietoja aikatauluista ja lippujen hinnoista löydät täältä. Svinön ja Degerbyn välinen lauttaliikenne löytyy aikatauluista nimellä Föglön linja.

Minigolfia, näyttely ja Carlsron tanskalainen kylpylähotelli Degerbyssä

Degerbyhyn olimme varanneet aikaa noin nelisen tuntia. Kävimme ostamassa K-kaupasta (Föglöbutiken) piknik-eväät ja söimme lounasta vierasvenesatamassa. Sen jälkeen kiersimme mm. hieman aittarakennuksen kirppistä ihaillen, kotiseutumuseoon olin tutustunut jo aikaisemmalla kerralla. Tänä kesänä turisti-infon yhteydessä on myös koottuna pieni historiallinen näyttely 300 vuoden takaisesta Flisön taistelusta, Flisöslaget. Tosin tuohon historiaan ei pääse tutustumaan kuin ruotsiksi.

Historiallisen annin jälkeen oli vuorossa lasten kauan odottama minigolf. Minigolf-rataan meillä meni hieman reilu tunti. Mailat ja pallot saa K-kaupasta, peli maksaa aikuisilta 5€ ja lapsilta 3€. Infoa tästä piti hieman kysellä, joten te tiedätte nyt sitten vain marssia suoraan kaupan tiskille asiaa hoitamaan.

Minigolfin jälkeen suuntasimme fikalle, eli välipalalle ja kahville, juuri avattuun Carslron tanskalaiseen kylpylähotelliin. Vierailin paikalla kaksi kuukautta aikaisemmin, tuolloin kattoa vaihdettiin ja tapetteja ei näkynyt missään. Keittiökin oli vielä asentamatta. Ja nyt, mikä lumoava paikka meidät vastaanottikaan. Sukellus 1900-luvun alkupuolelle oli taattua. Paikka on kokonaisuutena niin alusta loppuun saakka ajateltu ja täynnä pieniä, ihania yksityiskohtia. Tanskalaisen paahtimon kahvin lisäki nautimme Amalian limonadeja, mansikkakakkua ja jäätelöä tuoreilla mansikoilla ja kinuskilla. Lounaaksi tarjolla on tanskalaisia voileipiä ja illaksi pöytä kannattaa ehdottomasti varata, heillä on monena iltana ollut aika täyttä. Yläkerran hotelli avautuu pääsiäisenä.

Pyöräreitti kauniin saariston läpi

Jatkoimme pyöräilyä seuraavalle lautalle neljän tunnin Degerby-vierailun jälkeen. Onneksi tarkistin vielä kerran lautan aikataulun, huomasin nimittäin tässä kohtaa, että seuraava lauttahan pitääkin tilata ennakkoon! Eli Överön satamasta lautat ajavat ohi, mikäli niitä ei ole soittamalla tilattu etukäteen siellä pysähtymään. Onneksi viisitoista minuuttia ennen riittää, ja onneksi huomasin asina! Toki lauttaan tuli sitten muitakin, joten tuskin olisimme rannalle jääneet.

Pyöräily Degerbystä Överön lauttarantaan alkoikin sitten vähän märemmissä tunnelmissa. Koko päivän pilvikerros oli leijunut yllämme, mutta olimme päättäneet jättää sadevaatteet kotiin. Olimme pyöräilleet vain pari minuuttia Carlsrosta, kun todellinen rankkasade alkoi kohdallamme. Heti kun saimme takit päälle, sade kuitenkin väheni ja loppuikin pian. Kastuimme, mutta vain sen verran, että edelleen sadevaatteiden kotiin jättäminen oli oikea päätös.

Överöhön matkaa Degerbystä on noin 18 kilometriä. Matkan varrelle osuu myös yksi lossi, Embarsundin lossi. Tuo lossi ajaa pientä matkaa ees-taas, nyt se oli juuri tulossa meidän puolellemme, ja me olimmekin sitten ainoat matkustajat lossiin astuttuamme. Rannalla on myös kutsunappi, jota painamalla lossi tulee omalle puolellesi. Lossi on ilmainen.

Kun saavuimme Överön satamaan, Viking Linen Grace lipui juuri ohitsemme. Saimme myös auttaa australialaista nuorta turistia, hän nimittäin kyseli lautoista, eikä ollut tietoinen, että lautta tänne pitää tilata. Onneksi me olimme sen juuri oppineet, heh. Hän oli matkaamassa eri suuntaan kuin me, joten ehdimme juuri ja juuri soittaa hänelle lautan pysähdyksen. Jäin kyllä ihmettelemään, että varsinaiseen ”turistitauluun” ei ollut asiasta tiedotettu. Ainoastaan pidemmällä, aivan laiturin alkupäässä, asiasta oli yksi kyltti (sekin peitossa osittain) ja ainoastaan ruotsiksi. Tästä lähtee kyllä palautetta eteenpäin, kunhan tämän tulevan viikon seikkailut on seikkailtu. Myös Svinön rannassa sain opastaa pyöräilyturisteja lippujen ostossa. Paremmalle kommunikaatiolle on siis sijaa. Mutta tällaiset murheet onneksi saa pyyhkiytymään kauniissa saaristomaisemissa.

Lautalla jatkoimme matkaa määränpäähämme, eli Suomen pienimpään kuntaan, Sottungaan. Siitä pääset lukemaan tästä.

Leave a Reply