Arki

Back to school – etäkoulu ohi Ahvenanmaallakin

13.5.2020


38 koulupäivää. 

8 viikkoa.

150-200 koulutuntia. 

Niin kauan tätä kesti. 

18. maaliskuuta söimme miehen synttärikakkua aamupalalla ja valmistauduimme ensimmäiseen etäkoulupäivään. Silloin kukaan ei vielä tiennyt kauanko koulua käydään kotoa, eikä varsinkaan sitä, mitä tämä aika tuo tullessaan. Ensimmäiset päivät menivät kaaoksessa, kun kolmen oppilaan Wilma-viestit, sähköpostit ja Skypet piippasivat viestiä kolmelta luokanopettajalta, kolmelta matematiikanopettajalta, saksanopettajalta, musiikinopettajalta sekä rehtorilta. Osa viesteistä tuli Wilmaan, osa lapsille sähköpostiin ja osa molempiin. Välillä niitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa, kun kukaan ei tiennyt mitä missäkin oli ja oliko kaikilla nyt kaikki linkit vai ei. Wilma on rantautunut tänne Ahvenanmaalle hieman myöhemmin kuin sinne mantereelle, mistä olen ollut ihan kiitollinen. Nyt keväällä olen kuitenkin ollut kiitollinen, että Wilma on ollut käytössä meilläkin. (Wilma on siis koulujen käytössä oleva verkkopalvelu, joka toimii mm. koulun ja kodin välisenä tiedotuskanavana – netissä ja puhelimen sovelluksella.) Vaikka välillä olenkin meinannut pyörtyä viestien määrään.

Ensimmäiset kaksi päivää ajattelin, että teen töitä samalla kun lapset opiskelevat keittiönpöydän ympärillä. Arvatkaapa vain, että miten siinä kävi. Ensimmäisinä päivinä elättelin myös hienoa suunnitelmaani, että nyt voin etsiä ja käyttää lisämateriaalia kaikista oppiaineista myös suomeksi. Lapset kun luonnollisestikin käyvät koulua ruotsiksi, niin monet erikoissanastot jäävät vajaaksi suomen kielellä. Lapset ovat usein koulussakin ensimmäisinä valmiita kaikissa tehtävissä, ja kaipasivat lisätehtäviä. Näin siis tilaisuuteni tulleen!  Löysin ja näytin planeetoista kertovaa materiaalia ja teetin Risto Räppääjä äänikirjan tehtäviä suomeksi. KiVa-konseptin pelikin löytyi suomeksi. Siihen se sitten jäikin. Ihan kiva ajatus, noin niin kuin teoriassa. Liika vaan oli liikaa.

Monissa perheissä elämäntahti helpotti, koska harrastuksetkin jäivät tauolle. Mutta ei meillä. Jalkapallon eri ryhmistä tuli videoita ja ohjeistuksia kotona harjoitteluun, tanssista samoin videoita ja klarinetti-, rumpu- ja bassotunnit on pidetty normaalisti kerran viikossa – Skypen tai Zoomin välityksellä. Rumpusetti ei muuten kestä ääntä kovinkaan hyvin, ja siksi on sitten lähetelty myös Dropboxin kautta videoita opettajalle. Ja itse tunnilla toinen vanhemmista on kuvannut iPadilla Zoomin kautta tapahtuvaa harjoittelua. Siinä kuule väsyy muuten käsivarret kivasti 45 minuutin aikana, koska kuvauskulma pitää olla ylhäällä, jotta koko rumpusetti mahtuu kuvaan. Ja soittotuntien siirtyminen netissä tapahtuvaksi on vienyt kyllä selvästi enemmän energiaa sekä lapsilta että aikuisilta, kuin kaupunkiin ajaminen. Mutta siihenkin on totuttu. Ja syksyllä en aio valittaa, kun kuskailen lapsia sinne ja tänne ja vielä viidenteenkin paikkaan.

Entäs se koulu? No, reilun viikon jälkeen alkukaaos onneksi järjestyi omiin uomiinsa. Opettajien viestintä oli kootumpaa, viestien määrä väheni. Lapset oppivat käyttämään Skypeä ja viestittämään opettajien kanssa sähköpostitse. Sitä onkin kuulkaas etukäteen vaikea kuvitella, että kuinka kauan yhden kuvan liittämiseen sähköpostin kylkeen pienellä ihmisellä voikin kulua aikaa. Oma ensimmäinen kerta kun on jo unohtunut. Onneksi. 

Väsymys. Kaikki ovat olleet väsyneitä. Paljolti varmastikin uuden tilanteen ja sen tuoman muutoksen johdosta. Ja tietenkin niiden ruutujen. Meillä kun ei ole televisiota eikä iPadeja eikä puhelimiakaan kahdella nuorimmaisella, niin ruutuajan kasvu on ollut varmaan +1000% normaalista. Saavat he siis katsoa ohjelmia tietokoneelta ja tietyt pelit on ladattuna omaan puhelimeeni (lapsille siis, heh!), mutta onhan se määrän kasvu ollut aivan räjähdysmäistä. Ei ihme jos väsyttää. 

Normaali päivärytmi on kuitenkin löytynyt ja muodostunut. Koulupäivä pystyttiin aluksi aloittamaan samaan aikaan kuin koulussa, eli 8.30, mutta salakavalasti aloitus on siirtynyt lähemmäksi 9.00, välillä jopa 9.30. Hienosti ovat kuitenkin kaikki lapset suoriutuneet kaikista tehtävistään. Erityisen kiitollinen olen ollut, että suuria ponnistuksia ei ole tarvinnut tehdä liikuntatuntien ja taideaineiden suhteen. Niitä puuhia kun lapsilla on muutenkin jo omasta takaa. Äiti taas on saattanut usein huidella menemään aamutakissaan ja kylmettynyt kahvikuppi kourassa aamuhorkissaan pitkälle yli välitunninkin. Ei siis mitään eroa normaaliin. (Varmuudeksi lisään, että kotikonttorin työasuun).

Tappelua sisarusten välillä on ollut entistä enemmän. Tietenkin, kun koko ajan pitää toista katsella. Mutta niin on myös kivoja hetkiä. Sisarusrakkautta, hyvässä ja pahassa. Ja onneksi on sisarukset, niin aika ei ole niin pitkäveteistä. Siitä olen ollut kiitollinen, varsinkin meidän veljesten kohdalla, joilla ikäeroa on vuosi ja seitsemän kuukautta. Ja onhan tämä ollut kaikessa hullunkurisuudessaankin ainutlaatuista aikaa. Toisaalta, meillä lapset ovat olleet pitkään kotihoidossa (kaksi vanhinta eivät käyneet edes päiväkodissa ja nuorinkin vain vuoden ennen eskaria) ja ovat tulleet aina koulupäivän jälkeen kotiin. Olen siis jo vuosia tottunut työskentelemään vahvan äänimaailman, sisarustappeluiden ja keskeytysten maailmassa. Siksi tämä ei ehkä maailman suurin muutos ollutkaan. Täällähän minä muutenkin kotona työskentelen. Aamupäivän hiljaisuus tosin on mennyt. 

Vaikka tilanne on ollut kaikkea kaoottisuuden ja järjestelmällisyyden väliltä, niin kyllähän tämä on toiminut ja sujunut hyvin! Noin niin kuin loppuarvosanana. Opettajat ja rehtori ovat tiedottaneet hyvin ja järjestelleen kaiken niin hyvin kuin vain voi! Ihailen ja olen kiitollinen. Ja kyllä täällä Ahvenanmaalla kouluun kaipaa niin opettajat kuin oppilaatkin, en ole kuullut mistään mitään negatiivista koulujen avaamiseen liittyen. 

Huominen on varmasti outoudessaan ihana. Yhtäkkiä aamupäivät ovat hiljaisia. Töihin voi keskittyä ilman keskeytyksiä. Hiljaisuus, sitä olen kaivannut eniten. Ja sitä arvostan huomisessa eniten.

Naurahdin tänään eräälle tutulle, että saas nähdä kuinka kauan tässä kestää palata tavalliseen rytmiin. Ehkä sen kolme viikkoa, ennen kesälomien alkua. Mutta vaikka kesälomat alkavatkin 5.6 (täällä siis koulua viikon pidempään kuin mantereella), niin onhan se ihan eri olla kesälomalla kuin käydä koulua tiukalla aikataululla. 

Toisaalta tuntuu, että tämä kevät on kestänyt ikuisuuden. Mutta sitten sitä kuitenkin ihmettelee, että joko tässä meni kaksi kuukautta. 

17 tuntia. 

Sitten se alkaa. 

K O U L U .

Yhteiskuntaopin tunneilla käsiteltiin
Ahvenanmaata ja omaa kuntaa.
Luovuus lentää kun ruutuja ei ole. Tämän idea lähti
kardemummaputkilosta ja veljekset toteuttivat alusta asti itse.
Pari kertaa vanhin lapsista on käynyt koulua autosta
tai lautasta käsin. Tässä matkalla hammaslääkäriin.
Ja kuvamuisto toiselta viikolta, Instagram-stooreista.

    Leave a Reply