Laivalle, jee!(?) – suhteestani laivamatkustamiseen

Lapsuudessani meillä oli tapana käydä Uumajan reissuilla; kukonlaulun aikaan ylös ja unisilmäisenä ajettiin Vaasaan josta laiva vei meidät Uumajaan. Yö hotellissa ja seuraavana päivänä takaisin. Siellä opimme laittamaan paahdetun leivän päälle marmeladia. Ja ennen kotiinpaluuta Ruotsin satamassa käytiin ruokaostoksilla. Muistan vieläkin ne voipurkit. Ja kylläpä niissä pallomerissä oli hauskaa. Osasin kaksi oleellisinta sanaa ruotsia; ´tack´ja ´vad´. Kun leikkikaveri selitti ruotsiksi jotain, totesin ”va” ja niin hän taas selitti. Neljännen ”va” sanomisen jälkeen hän hiljeni. Miksiköhän?

Ala-asteikäisenä aloimme vierailla Eestissä ystävien luona. Matkoja tehtiin parikin kertaa vuodessa. Silloin laivalla oli vielä kivaa. Mutta sitten kun lukioikäisenä ja sen jälkeen kävin omin päin ystävieni kanssa ja heidän luonaan Tallinnassa, alkoivat nuo laivamatkat kyllästyttää. 4 tuntia oli pitkä aika humalaisten suomalaisten seurassa. Varsinkin kun itse olin absolutisti.

Sitten tapasin ruotsalaisen mieheni ja alkoivat laivamatkat Ruotsiin, ensin yksin ja sitten yhdessä ja sitten pikkuhiljaa pesuekin kasvoi. 11 tuntia suuntaansa. Silloin kun ei ollut rahaa kauheasti jumitettiin päivälaivoissa. Kerran tulin anopin ompelema hääpuku matkalaukussa laivaan. Vein sen vain matkasäilytyshuoneeseen ja toivoin ettei kukaan varasta sitä. Tallessa oli vielä Turussakin.

Lasten kanssa yölaivoilla matkustaminen oli suht kivutonta. Kotoa satamaan ajoi vajaassa vartissa, suoraan vaan hyttiin ja aamulla herätys. Eivät tienneet meidän lapsemme vuosiin mitään lastenohjelmista ja laivakissamaskoteista. Muuten olisi pakka lähtenyt käsistä. Kerrasta kolmeen yleensä matkattiin vuodessa. Nukkuen. Mutta eihän siellä koskaan oikeasti nuku hyvin. On vietetty äitienpäiväherätyksiä ja syntymäpäiviä laivan hytissä, tai vähintään käytävillä. Harri Hyljekin on laulanut tyttärelle.

Sitten aloimme käymään työn puolesta säännöllisesti Ahvenanmaalla. Reilut viisi tuntia laivassa. Karaokea. Eläkeläisiä. Työtunteja. Ollut monesti glamour kaukana.

Ja sitten muutettiin. Voin sanoa että säännöllisten työtapaamistenkin takia näitä laivamatkoja on kertynyt tässä kahden vuoden aikana ihan muutama kymmenen, aika lähellä on se kolminumeroinen luku.

Tunnetaan varmaan aika ulkoa nämä laivat. Usein kyllä tulee otettua myös hytti, siellä saa rauhassa nukkua ja tehdä töitä. Jos autolla matkustaa, se on käytännössä ilmainen siihen päälle. Mutta sitten välillä se tuntuu liian kalliilta ilman sitä autoa, jos halvat ovat jo menneet, tai muuten tili on lähes tyhjillään. Silloin tulee istuttua kahviossa ja on se vaan kumma kun jostain kahdenkymmenen vuoden takaa yhtäkkiä joku humppa tai muu iskelmähitti vaan muistuu täysin mieleen. Eläkeläiset tanssii ja minä laulan. Olen siis kansantanssinut ja sitä kautta ollut paljon lavatansseissa. Nytpä tiedätte senkin salaisuuteni. Kyllä muisti on vaan ihmeellinen.

Nyt kyllä lapsetkin jo tuntee ohjelmanumerot ulkoa ja Ville Viking -puffeja on kertynyt aika kasa kodin hyllyihin. Ja niitä halauskuvia. Viimeksi viikko sitten matkalla Ruotsiin. Ja pelikortteja. Ja karkkibingon päävoittojakin on kertynyt muutama meidän perheeseen. Nyt rupeaa jo vähän vanhempaakin lasta jo kyllästyttämään, oma kirja on usein mukana. Ja kyllähän heitä kaikkia kyllästyttää se kysymys leikkien alussa: ”Onko ollut kivaa risteilyllä?”. Ei. Ei ainakaan risteilyllä.

Enemmän kuin kerran olen sivukorvalla kuullut kun joku miettii ”joko ollaan Suomessa, joko netin voi laittaa päälle”. Olen naurahtanut mielessäni ja miettinyt Ahvenanmaa -tietämyksen määrää. Ja enemmän kuin kerran olemme soittaneet infoon tai menneet itse huomauttamaan naapureille, että toiset muuten ehkä ihan oikeasti nukkuu yöaikaan. Ja olen tuntenut ne katseet hedelmiä lapsille antaessa että ”tulee risteilylle mutta ei edes kahvilaan vie lapsiaan.” Ei, en vie näillä käyntimäärillä. Joskus vien, se on luksusta ja juhlavaa – ja tuntuu jo lähes kuin risteilyllä olisi. Ja enemmän kuin kerran olen selvinnyt niistä viidestä tunnista yksin kolmen lapsen kanssa. Onneksi kuitenkin koulukavereitakin osuu välillä samaan laivaan, viimeksi neljä. Perusarkea. Ja olen minä laivaan autolla peruuttanutkin. Ja usein on oltu se viimeinen auto. Kerran meni vähän täpärälle Tukholmassa, mutta ehdittiin. Jäi vielä viisi minuuttia.

Minähän en vapaaehtoisesti risteilylle lähde. Kerran lähdin ystävien kanssa piknik-sellaiselle. Seura oli hyvää ja matka lähes kivuton sen takia. Tai lähdenhän minä, Helsinkiin. Risteilyt kun on halvempia. Reittimatkat varsinkin yölaivoilla kesäsesongin aikana on kalliita. Nyt olisi maksanut kotimatka 77€ (yölaivaan hytti nääs), kun Turusta aamulaivalla maksoin 5,50€. Åålantilaisen clubi sentään vähän sponssaa. Risteilyllä kun ihminen kuluttaa rahaa muuhun niin siitähän ei kannata muuten ottaa pesosia. Mutta me jotka säännöllisesti matkustamme reittimatkoilla olisimme kiitollisia halvemmista hinnoista. Mutta niin, Helsinkiin voi lähteä päiväristeilylle. Monesti olenkin. Risteily on paljon halvempi ja aikaa maihin jää 7 tuntia. Siinä ehtii tapaamisia ja vaikka TV-nauhoituksia. Kokemusta on.

Entäs ne tyypit jotka harhailee kello 1.00 yöllä tai 4.25 aamulla silmät ristissä, yöpuvut päällä ja tyyny kainalossa juhlivien risteilijöiden joukossa? Ne olemme me, saarella asuvat kotiinpalaajat. Sitten kun vielä saisi uudelleen unen päästä kiinni kotona.

P.S Arvatkaapa vaan missä tätä kirjoitin? Nii-i, siellä laivan kahviossa eläkeläisten joukossa.