Yhteiskunta

Ilman sähköjä 76,5 h – Ahvenanmaan myrskytuhot ovat valtavat

5.1.2019

En oikein edes tiedä mitä kirjoittaisin. Olo on jotenkin niin epätodellinen. Hätääntynyt tai peloissani en ole missään vaiheessa ollut, mutta en vain jotenkin tätä oikein tahdo käsittää. En oikein tiedä mikä päivä on, tai pikimmiten että kuinka mones päivä myrskystä oikein on meneillään. Ensi yönä siitä Aapelista tulee neljä vuorokautta. Jos nyt osasin oikein laskea.

Tostaina saimme sähköt vierailulle neljäksi tunniksi. Tiskikone pyöri kerran ja pesukoneen ohjelma jäi kesken, kun sähköt jälleen lähtivät. Olin ihan varma, että ne tulee perjantaina takaisin. Mutta eivätpä tulleet. Tänään olemme nauttineet sähköstä jo 10 tuntia. Sähköt olivat meidän kodistamme poissa siis 76,5 tuntia. Vettä meille on tullut koko ajan ja olemme pärjänneet takan ja puulieden kanssa vallan mainiosti. Mitään ruokaa emme ole joutuneet heittämään pois, kun olen kynttilän valossa keitellyt mehuja ja hilloja puuliedellä. Nyt on monta purkkia ”Aapelin Myrsky Marmeladia”, sekä tyrnin että viinimarjan makuista.

Netti meillä on pätkinyt tähän iltaan asti todella pahasti. Uutisten lukeminen ja kuvien lataus on välillä kestänyt tunteja. Siksi tuntuu, että te varmasti siellä tiedätte paljon enemmän asioista kuin minä täällä. Sitä jotenkin elää täällä omassa kuplassaan. Olen käynyt Maarianhaminassa pari kertaa latailemassa akkuja ja eilen vierailulla Vårdön puolella. Joka puolella on valtaisat tuhot. Olen ajellut monta kertaa sähkölinjojen päältä ja puita roikkuu joka puolella linjoilla. Tänne on saapunut sähkölinjojen korjauksiin väkeä niin Ruotsista kuin Manner-Suomestakin. Silti tälläkin hetkellä vielä yli 5000 taloutta on ilman sähköjä. Se on 1/3 Ahvenanmaan talouksista. Korkeajännitelinjat on luvattu saada kuntoon ensi viikolla, mutta matalajännitteisten kanssa saattaa mennä vielä kaksikin viikkoa. Monet meidänkin tutut ovat evakossa kodeistaan. Siksi onkin jotenkin kummallinen ja epätodellinen olo, kun täältä omasta kodistaan lähtee liikkeelle. Maarianhaminassa kaikki pyörii kuten ennen ja se tuntuu niin eri maailmalta. Ei tulisi mieleenikään lähteä shoppailemaan. Mietin lähinnä, että miten ja ketä voin auttaa.

Kymmenet ihmiset tarjoavat kotejaan toisten käyttöön; suihkussa käymiseen, yöpymiseen ja lämpöisen kahvikupposen nauttimiseen. Ihanaa huomata tämä yhteishenki.

Tulen varmasti raportoimaan täältä paljonkin lisää, nyt en oikein tiedä mitä muuta sanoisin. Laitan tähän nyt reilusti kuvia ja Instagramin puolella on aika paljonkin videoita siellä Stories-osiossa. Olen myös laittanut sinne oman ´Kohokohdan´ myrskylle.

(Kuvat ovat Lemlandista, Godbystä ja Vårdön puolelle johtavasta lossirannasta. Godbyn kaupasta oli sähköt pois ja nyt hyllyjä täytettiin.)

  • Reply
    Annukka
    6.1.2019 at 14:49

    Voi hurja :(. Näyttää ihan maailmanlopun meinigiltä ja varmasti ajoittain siltä tuntuuki, vaikkei luojan kiitos sitä sentään olekaan.
    Jotenkin vaan vaikea käsittää, että nykypäivänäkin vielä ollaan loppupeleissä ihan täysin luonnonvoimien armoilla.

    En oikein osaa edes sanoa mitään muuta kuin että toivon todella, että sähköt on nyt tulleet jäädäkseen ja kaikki tarvitsevat saa apua.

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    9.1.2019 at 10:46

    Valitettavasti täällä vieläkin on n. 1700 taloutta ilman sähköjä, nyt on mennyt viikko. Mutta tilanne on kuitenkin paljon paljon valoisampi kuin muutama päivä sitten.

  • Reply
    Lfgbmk
    4.5.2023 at 23:26

    cialis for sales tadalafil 40mg price buy generic ed pills

Leave a Reply