Ahvenanmaa kuulumisia

Keltaisia lehtiä marraskuussa

5.11.2018

Jos jotain olen kahden ja puolen vuoden aikana oppinut niin se on se, että sää voi vaihtua koska vaan. Ja monta kertaa päivässä. Ja tuulee. Ja lämpömittariin ei kannata luottaa. Kesällä täällä oli niin kuivaa, että meidänkin pihan koivut olivat jo heinäkuussa keltaisia. Ei minkään aikaisen ruskan vaan silkan kuivuuden takia. Ja nyt on marraskuu. Ja niitä keltaisia lehtiä riittää vieläkin. En muista koska olisin nähnyt näin paljon keltaisia lehtiä puissa marraskuussa. En varmaan olekaan. Ja lupiini kukki vielä viime viikolla tienpenkassa.

Tuon meren takiahan sää täällä saarella menee niin, että kun toukokuussa mittari näyttää ihanan lämmintä ja ikkunoista näkyy sininen taivas ja aurinko porottaa niin tietenkin puet päällesi ainoastaan T-paidan. Sitten astut ovesta ulos. Ja samantien takaisin. Tuulee kuitenkin jostain mereltä. Ja toukokuun ensimmäisinä lämpöisinä päivinä meri on kylmä. Jäinen. Ja sieltä virtaava ilma myös.

Syksyllä sitten täällä onkin pitkään lämmintä. Koska se meri on sitten vielä aika pitkään lämmin, ja sieltä mereltä (joka käytännössä on aina joka suunnassa vastassa muutaman kilometrin päässä) puhaltaa sitten lämpöisiä tuulia. Mutta sitten jossain vaiheessa se kääntyy, se tuuli, pohjoiseksi ja kylmäksi ja jäätäväksi. Sellaiseksi, jota minun niskani ja alaselkäni ei oikein kestäisi. Eikä kestäkään. Olen yliherkkä hajuille, tuoksuille (ne on kaksi eri asiaa, heh), ilmapiirin aistimiselle, valoille ja erityisesti tuulelle. Niskat on jumissa pienestä ja niitä särkee. Niskani ovat 70-vuotiaan 30-vuotiaan kropassa. Näin olen päätellyt.

Nyt siis on marraskuu. Eilen ilma oli aurinkoinen. Viime viikolla sateinen. Tänään sumuinen. Mittari näyttää useampaa astetta plussan puolella. Lumesta täällä ei ole tietoakaan. Lapset kyllä väittivät sitä yhtenä päivänä sataneen, mutta itse en ole nähnyt. Pimeää riittää ja siksi lumi olisi tervetullutta. Se olisi myös varmasti hyvä syy välttää haravointi. Tosin minulla on jo kolme muutakin hyvää syytä:

1. Lehdistä puolet on vielä puissa

2. Meillä ei ole haravaa

3. Meillä ei ole kottikärryjä

Muutimme siis puoli vuotta sitten ja pikku hiljaa on hommailtu kaikkia näitä omakotitaloasumisen välttämättömyyksiä. Mutta ehkä kottikärryt ja harava eivät ole välttämättömiä. Ainakin jos niillä voi välttää haravoimisen.

Ja tuuli kuitenkin puhaltaa ne lehdet pois. Eikö?

Lisää keltaisia lehtiä siis marraskuulle!

  • Reply
    Tarja
    6.11.2018 at 10:13

    Itse asun myös merenrannalla ja meren vaikutus säähän on tuttua. Niin kauan kuin meri on sulana, ei lumi pysy vaan sulaa pois. Mereltä tuleva tuuli taas voi kummasti viilentää ilman keväällä ja kesälläkin. Löysin blogiisi sattumalta,taidan jäädä lukijaksi :).

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    6.11.2018 at 12:05

    No juuri näin!
    Kiva kun eksyit tänne, teinkin heti vastavierailun blogiisi ja liityin lukijajoukkoon.
    Ihanaa viikon jatkoa!

  • Reply
    Kayıt Ol | Gate.io
    4.5.2023 at 13:03

    I am an investor of gate io, I have consulted a lot of information, I hope to upgrade my investment strategy with a new model. Your article creation ideas have given me a lot of inspiration, but I still have some doubts. I wonder if you can help me? Thanks.

  • Reply
    Hmyuwv
    5.5.2023 at 00:37

    cheap cialis 5mg order tadalafil 10mg generic can you buy ed pills online

Leave a Reply