IA Maailmalla

Autolla Tanskaan, osa 2 – Skagen

2.7.2019

Olen jo pitkään halunnut nähdä Tanskan ihanat rannat. Liekö eräällä tanskalaisella televisiosarjalla osuutta asiaan.. Kun aloimme suunnittelemaan matkaamme Legolandiin, halusin lisätä suunnitelmiin myös mutkan Skagenin kautta. 

Skagen on noin 8000 asukkaan taajama Tanskan Jyllannin pohjoisosassa. Tunnetuin Skagen lienee Skagenin sarveksi (tanskaksi Grenen) kutsutusta niemenkärjestä mahtavine rantoineen. Tuolla kaksi merta, Kattegat ja Skagerrak, kohtaavat toisensa. Ja miten hieno näky se olikaan kun aallot löivät toisiaan vastaan. 1800-luvulla täällä on vaikuttanut myös Skagenin maalarit -ryhmä – enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. Nykyään turismi on alueen vahvin elinkeino ja se on syrjäyttänyt kalastuksen.

Matkaa Skageniin Frederikshavnin satamasta on noin 40 kilometriä. Välillä matkalla Skageniin näytti siltä kuin olisimme ajelleet autiomaan keskellä. Periltä löytyy maksullinen parkkipaikka, ravintola, pari kahvilaa ja ilmaiset yleisövessat. Alueelta löytyy myös kaunis ja mahtipontinen majakka, meillä vain ei valitettavasti ollut aikaa vierailla siellä sen paremmin. Parkkipaikalta järjestetään myös kuljetuksia traktorivaunulla tuonne Skagenin sarveen. Me kyllä urhoollisesti kävelimme koko matkan vaikka miehen jalassa oli kintukisaapas taannoisen akillesjänteen katkeamisen vuoksi. Mitään aika-arviota tuolle kävelylle en ilmoille uskalla heittää, valokuvauksineen ja evästaukoineen saimme nimittäin parisen tuntia vierähtämään. 

Oletko sinä käynyt Skagenissa?

Autolla Tanskaan, osa 1 – laivat & sillat löytyy täältä

Skagenin keskustaa
Näkymät ravintolasta (itse kävin nappaamassa sieltä

ehkä elämäni kalleimman kahvin mukaani)

Kaksi merta kohtaavat

  • Reply
    Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia
    2.7.2019 at 19:29

    En ole käynyt – vielä 🙂 Haaveissa on kyllä. Hienoja kuvia ja mahtavan näköistä. Aurinkoisia heinäkuisia päiviä!

  • Reply
    sami niilola
    2.7.2019 at 19:32

    Upea ranta. Kyllä tuolla rannalla kelpaisi tepsutella.

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    2.7.2019 at 20:06

    Tästä kannattaakin haaveilla!
    Ihanaa heinäkuuta sinullekin!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    2.7.2019 at 20:06

    No kyllä, ihan mieletön ranta. Ja osui hyvä ilmakin meille!

Leave a Reply