Arkeen kiinni – saako siitä edes kiinni?

Arki tuli. Ja vei mukanaan. 

Kirjoitin tämän blogipostauksen jo viikko sitten, mutta koska blogin tekniikka jostain kumman syystä muutti fonttia tahtomattani, niin päätin yrittää korjata sen asian myöhemmin. Ja niin vain vierähti lähes viikko! Ihan kauheeta. Onko arki niellyt sinut mukanaan vai rullaako kaikki kuten ennenkin? Tässäpä ajatuksiani viikon takaa hieman muokattuina.

 

Nyt on taas se aika vuodesta, kun koulut ovat alkaneet ja tuskanhiki virtaa kaikkien äitien (ehkäpä joidenkin isienkin) otsilta, koska arki. Täällähän koulut alkavat siis hieman myöhemmin kuin Manner-Suomessa (15.8 tänä vuonna), mutta hieman aikaisemmin kuin Ruotsissa. Puolivälissä mennään. Jälleen.

 

Koulua on takana viikko (nyt jo siis kaksi). Arviolta tässä kuluu kahdesta neljään viikkoa ennen kuin arki alkaa sujumaan omalla painollaan (kaksi on mennyt, neljä ilmeisesti tarvitaan). Tosin haluaisin tietää, että kuka tuon ”omalla painollaan”-termin on keksinyt. Meillä se ”omalla painollaan” tarkoittaa aamujen aikataulutuksessa harmaita hiuksia (koska nuorin on taivaanrannanmaalari) ja harrastuskuljetuksia kaupunkiin (18 kilometriä suuntaansa) useana päivänä viikossa,  aikataulutuksia, läksyjen kuulusteluja (lapset tietenkin opiskelevat ruotsiksi ja minä yritän pitää huolen siitä, että sanasto karttuu suomeksikin samoista asioista), pyykkivuoria, äkillisiä ruokaratkaisuja (koska vihaan ruokalistojen tekemistä ja olen spontaani kokki) ja sen lisäksi vielä ihan niiden töidenkin tekemistä kaiken muun ohella. Viime viikolla oli orkesterin ”Kick-off”, tällä viikolla alkoivat soittotunnit (meillä se tarkoittaa klarinettia ja lyömäsoittimia, viulunsoitto on nyt lopetettu – tai ainakin laitettu paussille) ja tanssitunnit. Jalkapalloahan täällä on pelattu kesälläkin, nyt alkaa syksyn matsikausi vielä niiden neljän viikkotreenin lisäksi. Turnauksia kahteen viikkoon on mahtunut kaksi, ja yksi on viikon päästä. Ihan tässä jo hengästyy pelkästä luettelemisesta. 

 

Uuden mausteensa (haasteensa, heh) tähän tuo se erityinen asia, että nyt meidän nuorimmainenkin lapsi on aloittanut koulutiensä. Vuotta aikaisemmin kuin ikäisensä. Kirjoitin viime syksynä syksyn hulinoista täällä, ja sivusin myös sitä, miksi nuorimmainen aloittaa eskarin vuotta aikaisemmin. Ja onko se eskari edes pakollinen täällä Ahvenanmaalla? Viime syksyn koulupostaus (koulua ahvenanmaalaisittain) löytyy täältä. Se onkin sitten ihan oma tarinansa miten päätös siitä saako nuorimmaisemme aloittaa koulun vuotta aikaisemmin sujui, mutta se vaatinee ihan oman kirjoituksensa. Lyhyesti kerrottuna lapsemme sai muutaman mutkan kautta koululautakunnan päätöksen siitä, että koulun voi aloittaa jo syksyllä 2019. Tästä oltiin yhtä mieltä siis eskarin henkilökunnan kanssa, että hän on koulukypsä. Kauhean yleistä tämä ei kuitenkaan taida olla, että näin päin toimitaan. Tunnen useampia perheitä joissa on aloitettu koulu vuotta myöhemmin vaikkapa sen johdosta, että lapsi on loppuvuonna syntynyt. Itsehän olen syntynyt joulukuun 28. päivä, mutta halusin niin kovasti kouluun, että aloitin sen ikäisteni kanssa. Koko peruskoulun luokallani oli tyttö, jonka kanssa meillä oli 51 viikkoa ikäeroa. Hyvin kyllä pärjäsin siitä huolimatta. Lukemaan opin kuitenkin vasta joskus syyslukukauden loppupuolella, muistaakseni. Toisin kuin tämä meidän ekaluokkalainen. Tyyppi luki jo neljävuotiaana. Vuotta sisaruksiaan aikaisemmin. Eivät kyllä ole minun geenejäni, vaan se toisen puoliskoni. 

 

Nyt kun kaikki lapset ovat koululaisia, tarkoittaa se lähinnä kahta muutosta minun päiviini. 

1. Minun ei tarvitse aamuisin ja päivisin huolehtia nuorimmaisen kuljetuksesta. Saa polkea sisarusten kanssa yhdessä kouluun ja kun kelit huononevat, niin kulkevat koulukyydillä (joka siis heille kuuluu, mutta olemme päätyneet siihen, että polkevat hyvällä säällä syksyllä ja keväällä – muuten jää arkiliikunta niin pieneen ja minulla oli aikanaan ihan sama koulumatka, jota kuljin talvellakin kauheissa pakkasissa ilman koulukyytejä. Suksillakin. Niin, tiedän, ”silloin minun lapsuudessani kuljettiin suksillakin”. No, minä kuljin ihan oikeasti. Ja niin on yksi meidänkin lapsistamme pari kertaa tehnyt. Legendat ovatkin totta.). 

2. Iltapäivisin nuorimmainen tulee aikaisemmin kotiin, ts. eskarissa pystyin vaikuttamaan enemmän siihen, että tiettyinä päivinä hän oli pidempään, jotta sain pidemmän yhtenäisemmän työpäivän aikaiseksi. Emme kuitenkaan ole halunneet, että he ovat iltapäivähoidossa, saavat mieluummin tulla kotiin, ettei päivistä tule liian pitkiä. Tämä oli erittäin painava syy siihen miksi päädyin yrittäjyyteen. Voin joustaa enemmän aikatauluissani. Tähän ei tietenkään kaikilla ole mahdollisuutta, mutta me olemme meidän valinnoissamme päätyneet tähän.  

 

Summasummarum. Työpäiväni ovat nyt aamupäivisin yhtenäisemmät, saan silloin pidemmän keskitetyn työskentelyajan. Iltapäivät taas ovat pätkittäisempiä. Välillä istun koneen kanssa keittiössä, kun lapset leikkivät keskenään. Ja sitten taas illalla jatkan, kun he nukkuvat. Mieheni siis työskentelee tuossa naapurimaassa ja on kotoa poissa 3-4 päivää viikossa. Vähän vielä kuitenkin olen jälkijunassa itse, että saan nämä yrittäjän aikataulut toimiviksi itselleni ja ns. ”sisäänajettua”. Ja silloin kun on edessä luovempia projekteja, kuten kirjani kirjoitus, niin nämä pätkäpäivät voivat välillä olla hieman työläitä ja raskaita. Eckerön kunnan elinkeino- ja kulttuurielämän töitä pystyn taas vastaavasti hyvin hoitamaan lyhyemmissä pätkissä tarvittaessa. Toimin heille siis 16h/viikko konsulttina. Yrittäjyyteni kakkososan yritän nyt tässä myös pikapuoliin teille kirjoitella. Ykkösosan pääset lukemaan täältä. Miltä ensi vuosi sitten näyttää, siitäpä ei vielä kukaan tiedäkään. 

Mitenkäs teillä on arki lähtenyt sujumaan?