”Millainen talvi siellä on?”
Tämän kysymyksen olen kuullut useamman kerran. Tämä talvi tulee olemaan kolmas talveni Ahvenanmaalla, joten mitään kauhean vankkaa kokemusta itselläni ei asiasta ole, mutta muutaman huomion olen ehtinyt tehdä:
– Sairaan liukkaat tiet. Ennen kuin lumi saapuu, tiet ovat yleensä erittäin liukkaat. Kosteus on täällä aina läsnä ihan eri tavalla kuin mantereella ja kun kostea tienpinta jäätyy niin se se vasta liukas onkin. Täällä ei siis suolata teitä, josta johtuen tiet ovat liuk-kai-ta. Vähän kuin paksua mustaa jäätä. Kuun valossa tien pinta kimaltaa ja nastakaan ei tahdo siihen kunnolla iskeä kiinni. Meillä oli elämämme ensimmäiset (ja VIIMEISET!) kitkarenkaat kun muutimme tänne. Ne tulivat autokaupan mukana. Arvatkaapas vaan mitä toivoin ensimmäisenä talvena lahjaksi? No kitkarenkaita! Sainko? Kyllä vain! Ehkä elämäni paras joululahja.
– No se talviliikenne. Ja siitä käytävä kiivas keskustelu Facebookin erinäisissä ryhmissä. Surullista, huvittavaa ja ymmärrettävää – kaikilla näillä sanoilla kuvailisin niitä keskusteluja. Ymmärrän, että tilannenopeus on hyvä ja erinomainen ja tärkeä asia. Ja silloin kun todella on tuo ´sairaan liukas tie´-vaihe päällä, niin himmata kannattaa. Mutta sitten kun tulee lunta ja tien pinta muuttuu sellaiseksi ”kunnon suomalaiseksi talvitieksi”, niin en ihan aina kuitenkaan ymmärrä sitä liikennekäyttäytymistä. Ehkä ahvenanmaalaiset eivät vain ole niin tottuneita talviajamiseen? En tiedä. Tänään oli ihan hyvät tiet ajella ja itse uskalsin kyllä körötellä 90 km/h kuten nopeusrajoitus on. Edelläni kulkenut auto liikkui 45-70 km/h. Siinä vaiheessa kun rajoitus oli 90 ja edellä oleva auto ajoi 45, koin tilanteen jo lähes vaaralliseksi. Lisäksi auto ajoi keskellä tietä ja muutenkin kummallisesti. Mietin kahta vaihtoehtoa: 1. rattijuoppo tai 2. ikääntynyt paikallinen talveen tottumaton kuski.
Kotiin palatessa ajoin muuten melkein kolarin. Joku kääntyi täysin eteeni, ja jos en olisi jarruttanut, päin olisin ajanut. En tiedä olinko jotenkin hänen ´pimeässä kulmassa´ vai mitä tapahtui kun oli suora tiekin, mutta sydän kyllä pamppasi sen jälkeen tuhatta ja sataa. Olin juuri palaamassa tyttären konsertista kotiin ja kyydissä oli lisäkseni kaikki kolme lastamme. Siinä oli aika kallis lasti kyydissä.
– Kun lunta tulee, siitä pitää heti ja täysillä nauttia. Koskaan ei tiedä kauanko sitä riittää. Niinpä eilen koululaisten kotiuduttua etsimme sukset ja monot ja pulkat ja liukurit. Lapset olivat yhteen putkeen lähes kolme tuntia ulkosalla. Juotiin kuumat kaakaotkin ulkona lumisateessa, halusivat retkeillä viltin päällä lumihangessa. Ja äitihän hoiti homman. Tytär kävi vielä illalla hiihtäen koululla luokkaillassaan. Niin, tuo jalkakäytävien auraus on aina vähän niin ja näin, joten hiihtäen useimmiten pääsee parhaiten tuon vajaan kolmen kilometrin matkan koululle. Hiihtäminen ei muuten sitten olekaan mikään itsestäänselvyys täällä. Jos koulusta lähdetään liikuntatunnilla hiihtämään, opettajan pitää lainata ensin tarvittava määrä suksia jostain. Kertonee jotain talvien lumisuudesta. Ja latuja en ole pahemmin nähnyt. Ne pitää etsimällä etsiä.
– Sää vaihtelee. Kuten eilen. Sataa lunta, aurinko paistaa, tummat pilvet, tuiskuttaa, kaunis auringon lasku ja pilvet poissa. Sää vaihtuu talvellakin nopeasti. Ja yllättää. Tänään en ollut uskoa silmiäni kun katsoin lämpömittaria. Säätiedotus lupasi pari pakkasastetta yöksi ja aamuseitsemältä mittari näytti lähes -11 astetta!
Nähtäväksi jää jatkuuko tämä ihana talvi vielä muutaman päivän. Ainut negatiivinen asia tässä lumessa on se, että lumi on peittänyt aurinkopaneelit (kuten kuvasta näkyy) ja ne pitäisi nyt jotenkin putsata, että saisi hyödynnettyä kaiken aurinkoenergian. Muuten kyllä ihan mielellään lämmittelen aamuisin keittiön puuhellaa ja iltaisin varaavaa takkaamme.
On täällä vain niin kaunista talvellakin! Täällä olisi monelle matkaajalle paljon nähtävää ja koettavaa talvisinkin. En voi muuta kuin suositella pistäytymään täällä off-sesonkina. Vai mitä sanotte tämän kirjoituksen ensimmäisen kuvan maisemasta? Eikö olekin kaunista?
Ihanaa viikon jatkoa!
4 Comments
Kristiina Kortelahti
29.11.2018 at 03:47Niin totta kaikki mitä kirjoitat. Tuohon ahvenanmaalaisten liikennekäyttäytymiseen voisi vielä lisätä sen, että täällä on tapana sivutieltä tultaessa tunkea itsensä päätietä ajavan auton eteen viime hetkellä, ja sitten lisätä vauhtia t o d e l l a hitaasti. Toinen yleinen käytäntö on se että ensin körötellään alle nopeusrajoitusten ja takana on pitkä jono. Mutta kun muille tulee mahdollisuus ohittaa tuo köröttelijä niin jopa löytyy kaasujalkaa häneltäkin. Ei mulla muuta!
Ihana Ahvenanmaani
29.11.2018 at 06:09Just näin!
Ja usein olen törmännyt siihenkin, että ensin ajetaan 70 km/h kun rajoitus on 90km/h ja kun hetken päästä rahoitus on 50 km/h vauhti on samat 70 km/h. Ahvenanmaalaisten vakionopeus. 🙂
Annukka
29.11.2018 at 08:21Aika tutulta kuulostaa tuo liikennekäyttäytyminen näin alkutalvesta täälläkin. Tuntuu, että talvi yllättää autoilijat jokaikinen vuosi ja aina löytyy tosiaan noita, jotka ajavat ihan huomattavaa alinopeutta ja jos hiturin perässä ensimmäisenä ajava ei uskalla lähteä ohi, jono kasvaa ja lopulta sieltä perältä joku menettää hermonsa ja lähtee kuolemanvaaralliseen koko jonon ohitukseen. Hrrrr.
Ja voi että miten mua jotenkin surettaa, kun nykylapset jää pitkälti paitsi kaikesta talvihauskasta. Ulkojäillä luistelusta, pulkkamäistä ja kaikesta kivasta, mitä lumella voi tehdä, jos sitä vaan on. Että hyvin ymmärrän sen, että kun taivaalta vähänkin tulee lunta, niin äkkiä koko talvikalusto esiin ja käyttöön :).
PS. Aivan ihana toi ensimmäinen kuva <3
Ihana Ahvenanmaani
29.11.2018 at 12:32Niinhän se vähän taitaa olla. Tuntuu, että täällä vaan tuo liikennekäyttäytyminen on vielä ihan enemmän jotain muuta kuin mantereella.
Tänään sitten olikin taas liukasta kun satoi ja luminen pinta muuttui ihan kaljamoksi ja hiekkaa ei missään. Asutaan juuri pitkän suoran varrella ja niin vaan tänään liukasteli kuorma-auto tuohon pientareelle, tuli ihan meidän tontin puolelle. Johan ilmestyi hiekkaa!
Kiitos paljon!