Ahvenanmaa vinkit

Kuvia Sadonkorjuujuhlilta

26.9.2018

Viikonloppuna täällä vietettiin Sadonkorjuujuhlia. Koska olin liikenteessä yksin kolmen lapsen kanssa, olin jo etukäteen päättänyt että keskitymme vain muutamaan vierailtavaan kohteeseen. Lauantaisena aamupäivänä suunnitelmamme vielä vähän muuttuivat ja niin päädyimme vierailemaan ainoastaan kahdessa kohteessa; Bolstaholmin ja Haga Kungsgårdenin tiloilla. Näiden lisäksi tarjolla olisi viikonlopun aikana ollut 48 muutakin kohdetta, eli varmasti jokaiselle jotakin.

Sää suosi jälleen tälläkin kertaa, vaikka tuuli oli aika hurjaa. Onneksi sekin iltaa kohden leppyi. Ajoimme aluksi Saltvikissa sijaitsevan Haga Kungsgårdenin maitotilalle. Oletkin ehkä saattanut tämän tilan isäntäpariin törmätä ahvenanmaalaisissa maitotölkeissä. Tila on perustettu 1550-luvulla kuningas Kustaa Vaasan toimesta, siitä juontaa juurensa tilan nimikin. 1800-luvun lopulla tilalla on toiminut meijerikoulu. Tilalla on siis pitkät perinteet ja tänä päivänä tilalla on 290 lypsävää lehmää. Lisää tilasta voit lukea ruotsiksi täältä.

Tilalla maistelimme juustoja, makkaroita ja fikasimme Ålandsmejerietin eli paikallisen meijerin erittäin hyvää (ja normaalisti erittäin tyyristä) jäätelöä. Ratkoimme rastiradan pähkinöitä, ihailimme hevosia,lehmiä ja kanoja, tutkailimme traktoreita ja pojat polkivat Smart Parkista ja Leklandetista tuoduilla polkuautoilla. Ja sitten olikin aika jatkaa toiselle tilalle Getaan.

Getassa sijaitsevan Bolstaholmin tilan juuret yltävät 1400-luvulle saakka. Tänäpäivänä tilalla on nelikymmenpäinen lihakarja ja liha teurastetaan ja paloitellaan tilan omalla teurastamolla. Vappuna tilalla aina järjestetään vasikoiden laitumelle kirmaus ja Sadonkorjuujuhlat Bolstaholmin tilalla ovat jo erittäin tunnettu perinne paikallisten mielissä. Bolstaholmin hampurilaiset ovat jo käsite sinänsä.

Tänä vuonna sain todeta että meidän lapsemme ovat jo niin isoja, että kasvomaalaus ei enää heitä kiinnosta. Sen sijaan ajelimme paloautolla, traktorin peräkärryllä tilan historiasta kuullen,  pojat kokeilivat hevosratsastusta ja rodeolaitteen selässä pysymistä. Heinäpaaleista etsittiin suklaarahoja ja polkutraktoreilla yritettiin polkea mahdollisimman kovat ajat. Eniten koko viikonlopussa itse odotin kansallispukukulkuetta. Lauantaiksi oli koottu yhteen kaikkien Ahvenanmaan kuntien (16) kansallispuvut, ja nyt niitä esiteltiin innokkaille katsojille, saatiinpa muutama kansantanssikin nähdä. Olen itse aikanaan tanhunnut kahdeksan vuotta ja kansallispukuja on tullut kannettua päällä sen mukaisesti aina kesähelteistä talven pakkasiin, ja useita kertoja. Kansallispuvuista kirjoitan  myöhemmin vielä erillisen postauksen.

Molemmilla tiloilla oli myös runsaasti muita myyjiä, palveluiden tarjoajia ja yhdistyksien esitelijöitä. Sipuleita, perunoita, tyrnimehua, tuorepuristettua omenamehua, kukkaasetelmia, juhlapalveluita, SPR:n elvytysharjoituksia ja niin edelleen.  En voi edelleenkään muuta kuin suositella Sadonkorjuujuhlia! Tapahtuma on ilmainen, ja tarjontaa on niin laidasta laitaan että varmasti jokaiselle löytyy jotakin! Kannattaa varata ensi vuoden päivät jo kalenteriin ja ruveta suunnittelemaan retkeä Ahvenanmaalle.

www.skordefest.ax

Haga Kungsgård:

 Bolstaholm:

  • Reply
    Kristiina Kortelahti
    26.9.2018 at 14:15

    Emme sitten lähteneet tänä vuonna ollenkaan Skördefestiin. Tytär lapsineen oli käynyt noissa molemmissa ja hänen tyttärensä, joka tanssii Dunderdansarien riveissä oli esiintymässäkin.

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    2.10.2018 at 08:08

    Aika samaahan ne vuodesta toiseen on, mutta ihanaa samaa. Tanssiesitys missattiin, taisi olla tyttären paras ystäväkin esiintymässä.

  • Reply
    Nbbxlv
    5.5.2023 at 03:49

    buy tadalafil online order tadalafil 20mg online cheap best ed drugs

Leave a Reply