Senses – vierailupuutarha Ahvenanmaalla

Blogiyhteistyö: Senses Pääsin lauantaina vierailemaan Lemlandissa sijaitsevassa vierailupuutarhassa ystäväni Ulpun kanssa. Vietimme ihanan viikonlopun, johon kuului puutarhavierailun lisäksi mm. hyvää ruokaa, museossa käynti sekä mökkeilyä. Vaikka olin kymmeniä kertoja nähnyt tiekyltin, oli koko Senses minulle pitkään mysteeri. Arvatenkin siis varmaan myös osalle teistä lukijoistani. Senses sijaitsee siis Maarianhaminan ja Långnäsin sataman välimaastossa, Lemlandissa. Puutarhan sijainti on sen verran syrjäinen, että mikään liikenteen ääni ei kantaudu paikalle. Tunnelma on siis erittäin rauhallinen ja luonnonläheinen, täällä sielu saa lepoa monin tavoin. Birgitta Karlsson ja Marcus Sandberg ovat rakentaneet puutarhaa vuonna 2006 valmistuneen kotinsa ympärille. Puutarhan rakennus alkoi tosissaan vuonna 2013 ja vuonna 2017 he avasivat yksityisen vierailupuutarhansa ovet myös yleisölle. Puutarhan rakennus ja laajeneminen jatkuu kuitenkin vuosittain. Tällä hetkellä rakennettua puutarhaa on aitauksen sisäpuolella 7000 neliön edestä. Puutarhan suunnittelusta on vastannut pariskunta itse. Puutarhassa voi nauttia sadoista erilaisista kasveista vuodenaikojen mukaan. Keväällä aukeavat tulppaanit, narsissit ja muut sipulikasvit (yhteensä noin 100 000 kukkasipulia) täyteen loistoonsa. Näin juhannuksen tienoilla on vuorossa pionien kukinta. Tulppaaniloistoa ja pionimeri – Senses tarjoaa nähtävää keväästä syksyyn Itse en todellakaan ole mikään kasvien ja kukkien asiantuntija, suorastaan hävettää kuinka vähän tunnistan kasveja nimeltä. Mutta nautin maisemista (meri pilkahtelee myös taustalla), käytävistä, köynnöksistä, istutuksista, väriloistosta, koristeellisuudesta, muotoilusta ja tuoksuista … Continue reading Senses – vierailupuutarha Ahvenanmaalla