Arki

Viikonlopun valonpilkahduksia – elämä jatkuu koronasta huolimatta!

30.3.2020

Parhaillani odottelen Suomen hallituksen tiedotustilaisuuden alkua. Kolmen koululaisen äitinä kouluja koskeva tiedotus kiinnostaa kovasti. Mutta onneksi elämään mahtuu paljon muutakin kuin uutisvirtaa, tiedotustilaisuuksia ja pidättäytyneisyyttä kanssakäymisestä toisten kanssa. Meillä Suomessa saa sentään vielä vapaasti liikkua luonnossa ja pihalla – se ei ole kaikille itsestäänselvyys. Ollaan kiitollisia siitä!

Etäkoulu on muuttanut elämämme rytmiä, ruokaa kuluu valtavat määrät ja tiskikone pyörii kolme kertaa päivässä. Lasten harrastukset suoritetaan Skype-yhteyksien ja videoharjoitusten avustuksella. Muuten elämä on kuitenkin pääasiallisesti kovin samanlaista arkea, erityisesti viikonloppuisin.


Tässäpä siis teillekin hieman viikonlopun kuulumisia:

Perjantaina iltapäivällä tein työhommia täällä uudessa työhuoneessani, josta on tulossa myös vierashuone. Täällä sijaitsee myös keskimmäisen lapsen rumpusetti, ja nyt myös nojatuoli takaamaan rauhallisia lukuhetkiä aikuisille. Kun kotona on koko poppoo koko ajan, tämä huone on suosittu. Täällä saa olla rauhassa (erillisessä rakennuksessa). Täällä myös tytär käy hoitamassa Skype-klarinettituntinsa. Kuva tosin on torstain iltapäivän välipalalta, suuri kuppi kahvia ja punaisista viinimarjoista tehtyä vispipuuroa. Ai että!

Lauantaina kävimme retkeilemässä meille uudella reitillä. Kungsön patterimäen alueella kulkee reitistö, jonka pituus on 3-6 kilometriä riippuen miten haluaa reittiä kulkea. Tälle alueelle on vuosina 1916-1918 rakennettu parin kilometrin edestä venäläistä sotilastietä sekä kasarmialue. Erityinen paikka näin demilitarisoidun maakunnan näkökulmasta. (Tiestikö muuten, että tänään 30.3 vietetään Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja neutralisoinnin juhlapäivää?) Tämä alue oli siis osa laajaa puolustusrintamaa, joka ulottui aina Saarenmaalle ja Hiidenmaalle asti. Vaellusreitti itsessään oli erittäin vaihteleva. Toisinaan käveltiin soratietä pitkin, välillä haastavampaa kallioista polkua, joskus maantienreunaa ja kuljettiinpa välillä aivan asutuksen ja mökkienkin läheltä. Näkötornista oli upeat maisemat (mm. Kobba Klintar näkyi etäällä)! Lisätietoja reitistä voi lukea täältä.

Sunnuntaina leivoin erittäin pitkästä aikaa pullaa. Päätin tehdä bostonkakkua, ja koska halusin niitä useamman (ja pienemmän) kerralla, päätin kokeilla leivontaa kuivakakkuvuokiin. Olivat hitusen liian kauan uunissa, ja vaikka kuinka laitoin foliota päälle, ottivat hieman liikaa väriä pintaan. Mutta eiköhän ne syötyä tule…

Ja mitäs vielä?!

Niin, tietenkin me vietimme aikaa myös näiden söpöläisten kanssa! Nämä kaksi kania muuttivat meille jo kaksi viikkoa sitten. Olemme opetelleet uudenlaista elämää myös niiden kanssa. Eivät siis ole mitään pieniä kaneja, vaan muuton takia ne etsivät uutta kotia. Meillä taas lapset ovat toivoneet lemmikkiä jo monen monta vuotta. Ulkokaneja (kanojen lisäksi) olemme joskus miettineet, ja nyt kun näin ilmoituksen niin päätimme toimia. 

Ja mitä tahansa kaneja ne eivät olekaan – toinen niistä on Ahvenanmaan mestari kanihyppelyssä! Nyt olemme siis tutustuneet kanihyppelyn alkeisiin… Eivätpä olisi voineet parempaan aikaan muuttaa

meille, kun etäkoulun takia lapset ovat kotona koko ajan!

 

Mitäs sinun viikonloppuusi kuului?

  • Reply
    sami niilola
    30.3.2020 at 18:31

    Mahtavan kokoinen tiirailutorni. Pupuset on niin söpöjä.

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    30.3.2020 at 19:11

    Ja tuo torni oli varmasti tukevin täällä näkemäni, ei huojunut tuulessa!
    Ja ovat kyllä niin kovin söpöjä ja pehmeitä!

  • Reply
    Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia
    30.3.2020 at 20:49

    Kovin on tutun kuuloista arkea: etäopiskelua, tiskikone laulaa, ruokaa tehdään ja se maistuu. Enpä tiennyt Ahvenanmaan historiaan liittyvästä merkkipäuvästä. Tuo on varmasti kiva kävelyreitti. Oi, mitä pupusia <3 Meillä viikonloppuna herkuteltiin (liikaa), lepäiltiin, siivottiin nopeasti, neuloin, käytiin kuntosalilla, hyggeiltiin, katsottiin elokuvia. Oli kivan rento viikonloppu <3

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    1.4.2020 at 08:52

    No ihanan kuuloinen viikonloppu on ollut teilläkin! <3

  • Reply
    Dramut
    5.5.2023 at 08:37

    generic cialis india buy cialis 40mg online cheap buy generic ed pills

Leave a Reply