Ahvenanmaa vinkit

Talvinen Ahvenanmaa – kolme vinkkiä talviurheiluun (mikäli vain lunta ja pakkasta riittää…)

12.1.2021

Ennen tänne muuttoa pelkäsin kahta asiaa. Punkkeja varmasti, miettii joku ehkä siellä ruudun takana. Ei, en pelännyt punkkeja. Pelkäsin säätä. Pelkäsin, että täällä tuulee aina (olen kuin vanha mummo niskoineni, ne kipeytyvät todella herkästi tuulesta) ja että talvet ovat pimeitä, pimeitä, loskaisia ja pimeitä. Että kunnon talvi ei siis koskaan saapuisi tänne.

Ensimmäiset kaksi talvea yllättivät minut lumimäärällään positiivisesti. Meri on jäätynyt ainakin kahtena talvena, joten pakkastakin on ”hyvinä talvina” riittänyt juuri sopivasti. Täällähän meren kosteuden ja tuulen takia pienemmätkin pakkasasteet tuntuvat luissa ja ytimissä saakka. Yhdeksän vuotta sitten asuimme yhden talven Pohjanmaalla ja siellä -20 oli ihan normaalia ja tuntui ihan siedettävältä, koska ei tuullut. Mieluummin ottaisin sen Pohjanmaan -20 astetta kuin tuulisen ja kostean viimamme.

Viime talvena meri ei edes jäätynyt. Joissain poukamissa kyllä, mutta noin muuten ei. Lumi tänne saapuu yleensä kunnolla vasta tammi-helmikuussa, jos saapuu. Toivotaan, että tänä vuonna meri jäätyisi ja lunta riittäisi. Mikäli säät sallivat niin tässä on kolme vinkkiäni Ahvenanmaan talvisiin lajeihin:

1. Laskettelu – Germundö Alpin

Voitteko uskoa, mutta Ahvenanmaalta löytyy ihan oma laskettelukeskus. Tänne muuttaessamme meillä ei ollut mitään tietoa, että täältä löytyy sellainenkin. Tasainen ja pannukakkumainen Ahvenanmaa osaa kyllä tässäkin asiassa yllättää. Ja eihän se Saltivikissa sijaitseva Germundö Alpin nyt ihan suurempien hiihtokeskusten kanssa pysty kilpailemaan, mutta muutaman tunnin siellä saa oikein kivasti vierähtämään. Ja tiedämme kausikortin hankkineitakin. Kahta rinnettä ja koko toimintaa pyöritetään vapaaehtoisten voimin ja sponsorien avustuksella. Flygfoto Ålandin upeasta videosta näkee kivasti miltä koko paikka näyttää, pääset katsomaan sitä tästä.

2. Hiihto

Mitään hiihtäjäkansaa ahvenanmaalaiset eivät tunnu olevan. Lapsille hiihtovarusteiden hankinta (käytettynä) on osoittautunut välillä erittäin haastavaksi. Täällä moni ei hommaa lainkaan omia varusteita (toisin kuin Manner-Suomessa) ja siten niitä ei myöskään löydy kierrätettävien joukosta senkään vertaa. Koulusta lähetetään aina kyselyä, että kenellä on omat välineet ja opettajat lainaavat jostain koko luokalle varusteet, että päästään edes muutaman kerran hiihtämään. Jos päästään.

Mutta en ihmettele ettei ole suuremmin hiihtovarusteisiin täällä perheissä panostettu, sen verran vähän hiihtosäitä riittää vuoden aikana. Latuja en ole nähnyt oikeastaan yhtään missään. Itse kun olen kasvanut maalla, niin on ihan normaalia, että latuja riittää vähän siellä sun täällä ja ainakin ja vähintään pururadoilla ja järven jäällä. Täällä en muista nähneeni missään teidän varsilla (siis pelloilla tai meren jäällä). Viikonlopun lehti kuitenkin kertoi iloisen uutisen, että juoniroryhmä kasvaa koko ajan!

Hiihtokeskus täältä kuitenkin löytyy ja lauantaina vietettiin kauden avajaisia (eli ensimmäinen tykitetty ladunpätkä avautui). Facebook-sivu hoitaa tiedotuksen, juuri tänään on saatu latua hoidettua ja 350 metriä odottavat hiihtäjiä! Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin siellä riittää ruuhkaa. Lapset (ja heidän huoltajansa) voivat hiihtää ilmaiseksi, muuten maksut ovat kahdeksan euron päivämaksusta aina 120 euron kausikorttiin. Koko perhe voi hiihtää 200 eurolla kauden. Maksuilla katetaan hiihtokeskuksen kuluja.

* Päivitys 13.1: Sain vinkin, että Kastelholman maisemiin tehdään aina latuja, tiedot päivitetään tälle FB-sivulle. Tää on just niin Ahvenanmaata; tieto kulkee puskaradiolla ja FB-sivuilla. Kiito Milla vinkistä!

3. Luistelu – erityisesti retkiluistelu luonnonjäillä

Meillä on lasten kanssa tapana luistella meren jäällä, mutta parina viime vuonna ei olla päästy luistelemaan lainkaan. Viime vuonna edes koulussa ei onnistunut luistelu, sen verran kurjat säät olivat, että koulun kaukalo jäi jäädyttämättä tai oli aina liian pehmeässä kunnossa. Eräopasmieheni pitää erityisesti retkiluistelusta, johon Ahvenanmaa tarjoaa upeita maisemia, mikäli jäät kantavat.

Ahvenanmaan jäähallissa toki on huonona talvena mahdollista käydä yleisövuoroilla luistelemassa, jäähallin jää on jäädytettynä elokuusta huhtikuuhun. Tarkemmat ajat ja tiedot löydät täältä.

Oletko vieraillut Ahvenanmaalla talvella? Mistä talvilajista pidät?

Leave a Reply