Ahvenanmaa vinkit

Viikonlopun menovinkki – Ahvenanmaa vihannoi 25-26.5.2019

21.5.2019

Ahvenanmaan tapahtumista ehdoton suosikkini on syyskuinen Sadonkorjuujuhlat. Skördefesten vänner -yhdistyksen järjestämä tapahtuma sai parisen vuotta sitten jatkumoa, kun toukokuinen Ahvenanmaa vihannoi -tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Itse en ole valitettavasti päässyt vielä kertaakaan osallistumaan ko. tapahtumaan, mutta nyt kovasti odotan viikonloppua. Tosin kauhean lupaavalta viikonloppu ei tapahtuman kannalta näytä; perjantaina musiikkiopiston kevätkonsertti menee tärkeysjärjestyksessä ykköseksi (kaksi lapsistamme soittaa siellä) ja lauantaiksi on luvattu sadetta. Ja sadettahan täällä todellakin kaivataan, joten kovin pahoillani en osaa siitä olla. Mutta kuten usein täällä saaristossa, sää saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Toivotaan siis parasta lauantain suhteen.

Olen vähän etukäteen silmäillyt viikonlopun ohjelmaa ja miettinyt minne oikein suuntaisin. Olen oppinut kantapään kautta, että liian moneen paikkaan ei kannata yhden päivän aikana edes yrittää mennä. Mieluummin vaihtelee kohteita vuosittain ja tutustuu niihin rauhassa. Koska omenapuiden kukinta lienee viikonloppuna parhaimmillaan (meidän omenapuu ei jostain syystä ole kukkinut lainkaan, liekö viime kesän ylirynsas sato yhdistettynä kuivuuteen?), ajattelin suunnata ainakin Öfvergårdsin omenatilalle. Siihen matkan varrelle osuisi myös Önningebyn museo, joka on ihan hävettävän monta kertaa ohiajoreitillä, mutta ei sinne vain ole koskaan päästy sisälle asti… josko nyt? Muita mielenkiintoisia kohteita ovat Mattan tilameijeriJohannas hembakta ja Korsvikens lamm -lammastila. Nuo ovat kaikki siis uusia tuttavuuksia itselleni, monta entuudestaan tuttua kohdettakin viikonlopun tapahtumasta löytyy.

Viikonlopun aikana voisi myös osallistua villiyrttivaellukselle, parsakierrokselle (useampi ravintola tarjoilee parsa-annoksia) tai purjehdusretkelle Albanuksen siivittämänä.  Mikä olisi sinun valintasi? Oletko vieraillut joskus ´Ahvenanmaa vihannoi´ tai ´Sadonkorjuujuhlat´ -tapahtumissa?

Ja jos muuten ihmettelitte otsikon päivämäärää, niin tapahtuma on periaatteessa kaksipäiväinen. Sen lisäksi perjantaina voi osallistua avajaisjuhlaan.

Lisää tapahtumasta voit lukea täältä. 
Kuvat: Skördefestens Vänner r.f.

  • Reply
    Buy backlinks
    31.3.2023 at 12:14

    This article is a true tour de force of journalistic excellence. The author’s ability to present complex issues in a clear, accessible, and engaging way is truly remarkable. What I appreciate most about this article is its commitment to presenting factual and balanced perspectives, which is increasingly rare in today’s media landscape. The author’s attention to detail and their thorough research is evident throughout the article, making it a valuable resource for anyone looking to deepen their understanding of important social and political issues.

Leave a Reply