Ahvenanmaa vinkit

Smart Parkin kesän 2020 uutuudet: Laserareena & Kollornas Värld -satumaa

14.7.2020

Tänä vuonna näitä uutuuksia täällä Ahvenanmaalla tuntuu riittävän, olen niistä jo pariin kertaan kirjoittanutkin. Mahtavaa, että uutuksia riittää näinä hieman erikoisina aikoina!

Sain kutsun viime viikon torstaina Eckerössä sijaitsevan Smart Parkin uutuuksien avajaisiin. Smart Parkin päärakennuksen yläkerran uutuutena on erityisesti taaperoiden suosima Kollornas Värld -satumaa. Kollornas Värld perustuu siis ahvenanmaalaisen kirjailijan lastenkirjoihin ja satumaassa saa leikkiä ja telmiä sydämensä kyllyydestä. Päärakennuksen yläkerrasta löytyy myös kaikkea muuta hauskaa tekemistä, kuten interaktiiviset hiekkalaatikko ja TV-peli.

Smart Parkin alueelle saavuttaessa, päärakennuksen ja sisäänkäynnin vasemmalla puolella sijaitsee vaaleanpunainen puurakennus. Tähän taloon on nyt rakennettu kaikille yli 7-vuotiaille seikkailijoille laserareena. Torstaina pääsimmekin testaamaan tuota kivaa (ja hikistä!) uutuutta. Nuoruudessani olen käynyt muutamia kertoja pelaamassa Megazonessa (onko se vielä olemassa?), ja ehkä siitä hyvästä sijoituin ensimmäisessä pelissä neljänneksi ja toisen pelin voitin! Hahaa, olin treenannut siis ”salaa” etukäteen.

Peliä ennen jokaiselle pelaajalle puetaan liivit päälle, joissa edessä on neljä ja takana yksi iso ”valo”, eli maalitaulu. Me siis pelasimme kaikki kaikkia vastaan; pimeässä ja sokkeloisessa huoneessa piilouduimme, väijyimme, ammuimme, tulimme ammutuiksi ja ennen kaikkea keräsimme pisteitä ampumalla laseraseilla näihin liivien ”valokohtiin”. Myös seiniltä löytyi noita maalikohteita. Osumat kerryttävät pisteitä ja mikäli itse saat osuman, menetät aseen käytön viideksi sekunniksi.

Laserareenalle ei siis tarvitse maksaa Smart Parkin pääsymaksua, vaan se on erillinen osa Smart Parkia. Pelit eivät myöskään kuulu puistorannekkeen hintaan. Pelien hinnat ja lisätietoa löydät täältä. Nyt ensimmäisinä päivinä ainakin pelaajia on riittänyt erittäin paljon, joten tänne kannattaa tehdä varaus etukäteen, ettei joudu jonottamaan. Tarkoituksena on, että Spark Laserareena on auki ympäri vuoden, vaikka itse perhepuisto sulkeutuukin kesän jälkeen. Suosittelen, ja uskon että tänne me vielä palaamme monta kertaa!

Onko Smart Park sinulle tuttu entuudestaan?

Tästä pääset lukemaan kahden vuoden takaisesta vierailustamme Smart Parkissa. Ensi viikolla olemme jälleen menossa puistoon, kun ystävämme mantereelta saapuvat vieraiksemme. Edelleen vaan meidän 12-vuotiaskin haluaa tänne (mitä itse vähän jo ehdin epäillä), toivotaan siis oikein aurinkoista päivää, että vesisota olisi kivoimmillaan!

Leave a Reply