Ahvenanmaa kuulumisia

Onnellista matkaa vuoteen 2020!

31.12.2019

Vuoden 2019 viimeinen päivä täällä Ahvenanmaalla on ollut aurinkoinen ja tuulinen. Lunta ei ole nimeksikään ja vaikka olen viimeiseen asti venyttänyt pihamme haravointia, tänään siihen (jälleen) tartuimme. En tiedä mitä naapurit meistä tuumaavat, mutta koko perheen voimin sitä nyt on vuoden viimeisen päivän kunniaksi haravoitu, jääpä ainakin tämä päivä mieleen.

Vuoden 2019 suurin muutos omassa elämässäni on ollut se, että aloitin yrittäjänä toimimisen. Hyppy tuntemattomaan, joka samalla tuntui niin kovin luonnolliselta. Olen vasta kokenut pintaraapaisun tätä uudenlaista arkea, mutta innolla odotan mitä kaikkea tuleman pitää. Perheen kohdalla suurin muutos lienee se, että nuorin lapsista aloitti syksyllä koulutien (tosin vuotta ikäisiään aikaisemmin), ovat siis jo kaikki kolme pieniäsuuria ihmisiä.

Blogini on vienyt minua ympäri Ahvenanmaata ja kuten Instagramin yhdeksästä tykätyimmästä kuvastakin voi huomata, venevajat eivät ole ainoastaan minun heikkouteni – niistä tykkäävät seuraajatkin. Kuinka paljon kauneutta voikaan mahtua näihin saariin, niemiin ja merenpoukamiin. Ei sitä aina oikein osaa edes käsittää. Ihanaa, kun seurailette sitä kanssani!

Haluan kiittää teitä blogini lukijat, että olette kulkeneet tätä matkaa kanssani nyt puolisentoista vuotta. Toivon teille kaikkea hyvää ja oikein paljon onnellisuutta, toivoa, iloa ja onnistumisia uudella vuosikymmenellä! Ensi vuonna nähdään!

Oikein ihanaa vuotta 2020!

 

 

  • Reply
    sami niilola
    31.12.2019 at 17:49

    Hyvää Uutta Vuotta.

  • Reply
    Kristiina Kortelahti
    31.12.2019 at 19:20

    Oikein hyvää tulevaa vuotta sinulle <3

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    3.1.2020 at 13:51

    Kiitos paljon! Valokuvarikasta vuotta 2020 sinulle!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    3.1.2020 at 13:51

    Kiitos paljon! <3

  • Reply
    Whgwzz
    5.5.2023 at 08:43

    order cialis order tadalafil 20mg generic where can i buy ed pills

Leave a Reply