Luonto

Aatamia ja Eevaa tapaamassa – Nåtön luontopolun orkideat

5.6.2019

Olen jo useamman vuoden haaveillut pääseväni vierailemaan Nåtön lehdesniitylle ja kukoistavalle luontopolulle. Ystävämme asuvat aivan kivenheiton päässä tuolta polulta, mutta niin vain itse luontopolkuilu on aina jäänyt väliin. Viikonloppuna mieheni oli reissussa ja päätin raahata jälkikasvun luontoretkille (no, eipä niitä raahata tarvitse, rakastavat itsekin metsässä ja luonnossa seikkailua). Lauantaina kävimme tutustumassa meille uuteen paikkaan lähellä kotiamme. Sää oli kuin syksynä konsanaan. Puin päälleni pitkät kalsarit, pipon ja paksun huivin. Kun sunnuntai koitti, sää oli täysin muuttunut. Sunnuntaina meitä kohtasi kaunis kesäpäivä. Täällä meren keskellä sää saattaa vaihtua radikaalistikin lyhyessä ajassa. En tiedä totunko siihen koskaan. 

Sunnuntaina suuntasimme siis Nåtön luontopolulle – ja kyllä kannatti! Noin kolmen kilometrin pituinen reitti viihdytti meitä lähes kolme tuntia. Pysähdeltiin, ihailtiin ja kahlattiin yllättävän lämpimässä merivedessä. Vaeltelumme kesti niin kauan, että lopussa meille tuli jo kova kiire ehtiä kotiin ruoanlaittoon. Jos sunnittelet vieraiua tälle polulle, muista varata runsaasti aikaa. Toukokuussa voit nähdä myös Aatamin ja Eevan (Adam och Eva), paikalliset orkideat. Nämä seljakämmekät ovat väritykseltään keltaisia ja punertavan eri sävyisiä (liloja sanoisin).

Nåtön reitti on parhaimmillaan touko-kesäkuussa kukintojen johdosta. Mutta voin kyllä suositella tätä jo nyt mihin vuodenaikaan tahansa. Tänne palaamme varmasti syksyllä ja talvellakin, sen verran kaunista luontoa oli ympärillä ja merikin kivasti koko ajan läsnä. 

Nåtön luonnonsuojelualue sijaitsee Maarianhaminasta suoraan etelään (n. 6 kilometriä). Perille johtaa mielestäni maailman kaunein tie ja jos matkaa jatkaa vieläkin etelämmäksi, sieltä löytyy myös Järsön luonnonkohde ja yksi suosikkikahviloistani. Voit lukea niistä lisää täältä. Jos käytössäsi ei ole autoa tai polkupyörää, voit suunnata paikalle bussilla numero 8. Tosin pikaisen silmäilyn perusteella täytyy valitettavasti todeta, että tämä linjasto ei aja lainkaan 8.6.-11.8.2019, eli parhaaseen turistiaikaan. Lisätietoja bussiaikatauluista löydät täältä

Visit Ålandin sivuilta löydät hyvän kartan alueelle. He kuvailevat sivuillaan reittiä seuraavasti: ”Luontopolun varrella on lehdestettyjä, laidunhakoja, värikkäitä kukkaniittyjä kämmekkäkasveineen, vehreitä pähkinäpensaslehtoja ja rantaniittyjä. Heinäkuussa niityt niitetään perinteisellä tavalla. Alueella on rikas linnusto.” Ilokseni huomasin myös, että alueen opasteet oli päivitetty uusiin. Visit Ålandilla on juuri nyt suuret projektit valleusreittien uudistuksien suhteen meneillään ja Nåtön polku on ainakin hyvin opastetuksi todettu. Suosittelen!

Saakoon kuvat puhua lisää puolestaan. 

Oletko sinä vieraillut Nåtön alueella?

  • Reply
    Kristiina Kortelahti
    5.6.2019 at 16:40

    Viime kesänä käveltiin ensimmäisen kerran tuo reitti ja kaunista oli. Muistaakseni siellä voi kävellä pidemmän tai lyhyemmän reitin. Kannattaa ehdottomasti ottaa piknik-kori mukaan.

  • Reply
    sami niilola
    6.6.2019 at 21:22

    Tutustumisen arvoinen paikka.

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    11.6.2019 at 16:00

    Siellä oli useampi risteys mistä pystyi valitsemaan pidemmän tai lyhyemmän kiekan. Ihan viimeinen lenkki meiltä jäi kävelemättä, kun tuli niin kiire.

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    11.6.2019 at 16:00

    Todellakin!

  • Reply
    Създайте безплатен профил
    13.4.2023 at 20:40

    Your point of view caught my eye and was very interesting. Thanks. I have a question for you.

Leave a Reply