Ahvenanmaa vinkit Luonto

Lemböten kappeli ja kalliot – retkivinkki

19.3.2021

Maanantaina oli opettajien koulutuspäivä ja lähdimme lasten kanssa pienelle retkelle. Olin monta kertaa ajatellut, että Lemlandissa sijaitsevan Lemböten kappelin ympäristöön pitäisi lähteä tutustumaan, mutta se oli vain monta kertaa jäänyt ajatukseksi. Pakkasimme eväät ja pari tuntia vierähti kivasti näissä maisemissa.

Parkkipaikalta on noin 600 metrin kävely keskiaikaiselle kappelille. Juuri kun saavuimme kappelin luokse, merikotka liiteli kaikessa uljaudessaan yläpuolellamme. Jotenkin niin uskomatonta, että meille autolla paikalle saapuville tämä paikka on aivan keskellä metsää. Että täältä kaiken keskeltä sitten löytyy tuollainen todellinen historiallinen paikka keskiajalta – jotenkin käsittämätöntä.

Kappelin lähistöltä löytyy myös pieni ranta, entinen satama, jota kautta ihmiset ennen kulkivat tänne kappelille. Rannalla on myös pöytäryhmä, joten eväät voi nauttia kauniissa maisemissa Kapellvikeniä (suomennettuna kappelin lahti) ihaillen. Me tietenkin olimme syöneet eväät jo kappelin viereisen pöytäryhmän luona… ”Satamaa” vastapäätä, lahden toisella puolella näkyvät upeat kalliot ja päätimmekin lähteä sinne seuraavaksi. Kävelimme tietä takaisin jonkin matkaa, josta lähti polku vasemmalle (ei kylttejä!), se oli onneksi oikea polku ja johti meidät upeille kallioille.

Kalliot olivat hieman liukkaat ja jäiset, joten sydän kurkussa katselin lasten vauhdikasta menoa – pudotus olisi ollut aika kova veteen. Ovat onneksi tottuneita retkeilijöitä, joten pelkoni oli turhaa. Kallioilta näkyi upeasti myös vastarannalla sijaitseva Maarianhamina koko mitaltaan. Ja nuotioista päätellen tämä on suosittu paikka viettää iltaisin aikaa auringonlaskua ihaillen. Tänne pitääkin palata ehdottomasti kesällä.

Oletko käynyt Lemböten kappelin luona tai lähimaastossa retkeilemässä?

Täältä karttasivulta löydät kappelin sijainnin. Voit lukea lisää kappelista Wikipedian sivuilta.

Leave a Reply