Arki

Koulut loppuu – viikon päästä!

1.6.2018

Parinkymmenen vuoden ajan olin tottunut siihen, että koulun kevätjuhlaa vietetään touko-kesäkuun vaihteen lauantaina. Kaikissa kouluissa samana päivänä. Jos samana vuonna sukulainen saa valkolakin Utsjoella ja toinen Helsingissä, pitää vain päättää kumpaan juhlaan osallistuu, molempiin ei vaan millään ehdi. Tosin jos samalla paikkakunnalla useampi tuttu saa lakin, voi hyvän suunnittelun ansiosta  ehtiä mainiosti maistaa kuutta (6!) eri täytekakkua. Kokemusta on.

Sitten tapasin ruotsalaisen mieheni. Ja tuli ne ensimmäiset ylioppilasjuhlat naapurimaassa. Ne oli keskellä viikkoa! Siis arkipäivänä! Ja paljon pidemmällä kesäkuuta kuin Suomessa. Koulut saavat itse päättää (tietyissä rajoitteissa) minä päivänä ylioppilaita juhlitaan. Eli eri päivinä, ilman yhteistä juhlallista päivää. Naisilla on päällä valkoiset mekot ja koulusta ”juostaan” ulos; juhlallisuuksiin eivät siis osallistu vanhemmatkaan, vaan he kiltisti odottavat nimi- ja kuvakyltein lakkinsa saanutta lastaan koulun pihalla ja ripustavat kaulaan naruissa roikkuvia kukkia ja pehmoleluja(!), eli siis valkoinen mekko + kukkia = käytännössä monilla on kertakäyttösadetakkia muistuttava esiliina päällään tuossa vaiheessa. Ja sitten mennään auton lavalle huristelemaan. Tai traktorin. Siinä on vähän kuin penkkarit samalla. Tässä oli suomalaistytöllä sulattelemista.

Koska Ahvenanmaa on Suomen autonominen osa, moni asia on täällä hyvin samallalailla kuin Manner-Suomessakin, mutta sitten toisaalta osa asiosta tehdään hyvinkin ”ruotsinmalliin”. Vanhin lapsemme on nyt käynyt koulua kaksi vuotta, ja kahden muun lapsen kohdalta on nyt lähes vuoden kokemus myös päiväkodista ja eskarista. Täällä eskari ei ole pakollinen (mutta silti lähes kaikki käyvät sen) ja koulussa  on aivan oma opintosuunnitelma, jota parhaillaan uudistetaan. Itse lueskelin sitä tänne muuttaessa, ja sanoisin että se on sekoitus Suomea ja Ruotsia Ahvenanmaan omalla mausteella. Ruotsiin verrattuna täällä ei ole koulupakko vaan oppivelvollisuuspakko, kuten mantereellakin. Siitä johtuen tänne on muuttanut useampia ruotsalaisperheitä, jotka ovat halunneet lapsilleen kotikoulun mutta Ruotsin lainsäädännöstä johtuen se ei ole siellä mahdollista.

Täällä meidän tytön koulu loppuu vasta viikon päästä perjantaina. Viime vuonna se oli torstai ja sitä edeltävänä vuonna keskiviikko. Ehkä ensi vuonna ollaan jo lauantaissa? Täällä ei ole kuin yksi lukio, joten kaikkia juhlitaan samana päivänä. Mutta valkoiset mekot ja ”ulosjuoksu” täälläkin on, se on (huomenna) lauantaina. Ensin saadaan lakit paikallisessa konserttitalossa ja sitten sen jälkeen juostaan lukion ovista ulos. Ruotsin ja Suomen välimaastossa tässäkin mennään.

Ja toisaalta kesäloma loppuu vasta myöhemmin elokuussa. Kun muutimme kaksi vuotta sitten, vietimme ekaluokkalaisemme kevätjuhlaa lauantaisessa Turussa, muuttolaiva lähti sunnuntaiaamuna ja koska täällä koulu jatkui vielä keskiviikkoon, pääsi tuleva kakkosluokkalainen viettämään päivän uuden luokkansa kanssa ja tunnisti heidät jo kesäloman rantapäivinä; meille siitä oli siis erityisesti hyötyä.

Hyvää kesälomaa koululaisille ja onnea valmistuneille!

  • Reply
    Marja
    3.6.2018 at 14:12

    Kiva lukea erilaisista tavoista. Mukavaa kesää 🙂

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    3.6.2018 at 21:59

    Itseäni kiinnostaa tosi paljon eri kulttuurit, siksi olen opiskellut myös kolme vuotta folkloristiikkaa 🙂 Ja lisää on tulossa, kannattaa pysyä kuulolla.
    Kiitos samoin hyvää kesää!

Leave a Reply