Ahvenanmaa kuulumisia Yhteiskunta

Koronatilanteesta Ahvenanmaalta katsottuna – osa 2

13.3.2020

Koronatilanne Suomessa, ja Pohjolassa, on muuttunut kahdessa päivässä radikaalisti. Kirjoitin koronasta Ahvenanmaan näkökulmasta tiistaina. Täällä elellään vielä aika pumpulissa, koronatartunnoilta ollaan vältytty. Itse seuraan tilannetta silmä kovana sekä Ruotsin että Suomen medioiden avustuksella. Myös Tanskan, Norjan ja Viron tilanne on tullut tutuksi. Edellämainituissa kolmessa maassa koulut on suljettu, kun Ruotsissa ja Suomessa se on vasta harkinnan alla. Tuntuu kuin kaikkialla roihuisi, mutta me täällä saarella elelemme jotain muuta elämää. 

Pelko on toki tännekin rantautunut. Ja jotain toimenpiteitä on tehty. Eilen iltapäivällä pidetty maakuntahallituksen tiedotustilaisuus myötäili pitkälti Suomen hallituksen paria tuntia aikaisempia linjavetoja. Silti päälimmäiseksi jäi se tunne, että Suomen hallituksen linjavetojen pohjalta käydään nyt vielä keskustelua. Mihin täällä esimerkiksi vedetään raja matkustamisen suhteen, on vielä auki. Lisätietoa Helsingistä odotellaan. Tänään onkin luvassa kello 15.00 uusi tiedotustilaisuus. 

Täällä seurataan tilannetta silmä kovana Helsingin lisäksi myös Ruotsin puolelle.  Tilanteemme täällä on tietenkin erilainen kuin muussa Suomessa sijaintimme johdosta. Meille laivat eivät ole risteilyä varten vaan kulkuneuvoja. Mitä tapahtuisikaan maakunnallemme jos laivaliikenne katkaistaisiin? Mitä pitää ajatella matkustusrajoituksesta? Koskeeko se myös matkaa Manner-Suomeen? Entä Ruotsiin, jossa moni käy myös töissä ja useammin kuin emämaassa. Pitäisikö koko saari asettaa nyt karanteeniin ennen kuin tartuntoja todetaan? 

Ja onhan täällä toki toimittukin, esimerkiksi seuraavasti:

– Ahvenanmaan Palloliitto on päättänyt Suomen Palloliiton suositusten mukaisesti perua tämän viikonlopun (lasten) jalkapalloturnauksen. Tieto asiasta tuli aamupäivän aikana. Viikonloppuna Åland United pelaa ilman yleisöä. 

– Sen sijaan Ålands Handelsmässa, eli messut, järjestetään suunnitelmien mukaisesti tänään ja huomenna. Paikalle ei laskelmien mukaan odoteta yli 200 ihmistä yhtä aikaisesti, päätös on tehty Ahvenanmaan maakuntahallitusta kuunnellen ja THL:n suositusten mukaisesti. 

– Musiikkiopisto lähetti jo alkuviikosta tiedotteen tanssiopiskelijoille koskien koronavirusta. Lähinnä muistutusta, että pienimmässäkään flunssaoireessa ei ole tulemista tunnille ja käsihygienia pitää muistaa. Orkesterimatka Tukholmaan (viikon päästä) on peruttu.

– Ensi viikon kirjallisuuspäivät ovat vaarassa peruuntua. Asiasta päätettäneen perjantain aikana. Parhaillaan meneillään olevan Vera-filmifestivaalin elokuvat näytetään suunnitellusti. Useampi ohjaaja on kuitenkin perunut tulonsa. 

– Kaupoissa on tehostettu siivousta. Muutama viikko sitten täällä lanseerattiin mahdollisuus ruokaostosten tekemiseen netin kautta – ja se on räjähtänyt käsistä tällä viikolla. Kanttarelli (K-kauppa) on myös ilmoittanut, että tässä tilanteessa se ei ota takaisin pahvilaatikoita, joissa ruokatoimitukset on kuljetettu. Aikaisemmin ne on voinut palauttaa uudelleenkäyttöä varten. Myös tämän iltapäivän maistiaiset ko. kaupassa on peruttu. S-marketin aulaan oli tuotu käsidesiä erittäin näyttävästi esille. Kaikissa kaupoissa näin ei toki ole. 

Kun lähimaissa suljetaan kouluja ja valtiotasolla sitä harkitaan sekä Ruotsissa että Manner-Suomessa, niin ainakaan meidän koulussa koko viruksesta ei ole edes sanallakaan mainittu. Ainakaan näin lasten kertomana, kun olen asiasta kysellyt päivittäin. Vanhempia ei ole tiedotettu millään tavoin.  Sen sijaan käsipesua on tehostettu erittäin runsaasti.  Ja vaikka vanhemmat ovatkin vastuussa omista lapsistaan tällaisten asioiden kertomisessa ja niistä puhumisesta, olisi mielestäni luontevaa edes sivuta asiaa jotenkin tuolla koulumaailmassa. 

Eilen aamupäivällä elinkeinoelämän vaikuttajat kokoontuivat yhteen Ahvenanmaan maakuntahallituksen kutsumina keskustelemaan taloudellisista vaikutuksista maakuntaan. Laivayhtiöille tämä erityisesti on taloudellisesti kova paikka ja sillä on kauaskantoisia vaikutuksia koko maakuntaan. Kokouksessa oli paikalla mm. Visit Åland, Eckerölinjen, Viking Line, Optinova sekä Ålands Näringsliv. Ålands Näringsliv on julkaissut myös kirjoitelman yrittäjille tässä tilanteessa toimimisesta. Työpaikoilla tämä tilanne tietenkin haastaa yhtä lailla etätyöskentelyyn kuin siellä mantereellakin. 

Nähtäväksi jää, mitä linjavetoja maakuntahallitus päättää tämän iltapäivän aikana. Mitään ostohysteriaa täällä ei kuitenkaan ole nähtävissä, tunnelma eilisellä kauppareissulla oli ihan normaali ja hyllyt notkuivat ruuasta.  Ja muutenkin maakunnassa elellään suht rauhallisin tunnelmin.

(Ja selkeästi täälläkin on tunnelmat ja toimenpiteet muuttumassa. Tämänkin kirjoituksen aikana on tullut muutamasta eri paikasta tietoa muuttuneista käytännöistä. Esimerkiksi oman kuntamme vanhainkodille on nyt pääsy kielletty vierailta toistaiseksi. Jatkamme siis tilanteiden seuraamista.)

  • Reply
    Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia
    13.3.2020 at 16:58

    Tänään kaupassa oli melkoinen härdelli. Kaupasta oli loppu hiiva, Kuivahiiva, ruisleivät, makaronit ja jauheliha. Minä ostin ompelukoneen 😀 On tekemistä, kun kaikki harrastustoiminta on täällä nyt toistaiseksi tauolla (kansalaisopisto ja Variskankaan Martat). Ylioppilaskirjoitusten aikataulumuutos oli yllätys ja se tarkoittaa tyttären osalta sitä, että kirjoitukset ovat viikon aikana kahden sijasta. Tämmöisillä meiningeillä mennään tänään. Hyvää viikonloppua <3

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    18.3.2020 at 08:26

    Täällä kanssa on ollut moni asia loppu kaupasta, vaikka meillekin tulee ruokakuljetuksia mantereelta kuusi kertaa viikossa sekä on oma meijeri ja maataloustuotantoa.
    Tsemppiä sinne tyttärelle muuttuneeseen tilanteeseen, luulisi myös pisteytyksessä otettavan huomioon lyhentynyt lukuloma.
    Hyvää viikon jatkoa sinne!

  • Reply
    Znrcyk
    4.5.2023 at 21:55

    cialis 20mg over the counter buy tadalafil 40mg online male ed pills

Leave a Reply