Kolme kuukautta bloggausta

Tasan kolme kuukautta sitten minä sen tein. Laitoin blogin pystyyn, kirjoitin ensimmäisen juttuni ja aloin instagrammata samalla nimikkeellä myös. Ihana Ahvenanmaani -lähti liikkeelle kirjoittamisen halusta vuosien tauon jälkeen. Nimi taas tuli siitä, kun henkilökohtaisella Instagram -tilillä olin aikanaan yrittänyt miettiä hyvää häshtägiä (#) omille kuville täältä Ahvenanmaalta. #ihanaahvenanmaani vain juolahti jostain mieleeni. Nyt siellä onkin jo sillä nimikkeellä 158 julkaisua. Siihen mahtuu aika montaa merikuvaa ja auringonlaskua ja uimarantaa ja turistivinkkiä ja luontokuvaa. Blogiin on kertynyt aika monta sataa sanaa. Myös aika monta kirjoittamatonta sanaa. Niitä varmaan onkin tuhansia. Viimeisen viikonkaan aikana ei ole kertynyt sanaakaan. Mutta sen laitan sen syyksi että mies oli kahdeksan päivää Ruotsissa, minä yksin kolmen lapsen kanssa ja vieläpä pari päivää sängyn pohjalla. Kun se pukeutuminen. En vain osaa syksyisin. Sukat ahdistaa (nytkin istun ilman sukkia sandaalit jalassa kahvilassa). Se on joka syksy sama juttu; ahdistaa laittaa ne jalkaan. Se on kai osa tätä erityisherkän taakkaa. Puristavat sukat iholla ja kaikki tuoksut vahvoina nenässä. Puhumattakaan ilmapiirin aistinnasta ja ihmisten lukemisesta kertyvä taakka. Se on kuin tutka jota ei vaan koskaan saa suljettua. Kun sitten kulkee ilman sukkia ja shortseissa ja t-paidassa ja on se tuuli. Tuuli johon en vieläkään ole tottunut. Enkä varmaan totu. Se on välillä kylmä ja se voi vilustuttaa. Kuten minut.

Mutta siis onhan tämä aika matka ollut. Nämä kolme kuukautta. Ja jotenkin aavistelen että tämä on vasta uuden alkua. Rakastan sanoilla leikkimistä. Niitä pilkkuja vaan en oikein osaa aina laittaa paikoilleen. Se on aina ollut heikkouteni. Kai siihenkin vaan pitäisi panostaa. Ja googlella on käyttöä kun tarkastan kielitohtorista vähän väliä (no en nyt oikeasti niin usein, mutta kuitenkin) kirjoitusasuja. Kun luen muiden tekstejä on taas joku kielipoliisitutka päällä. Mä vaan huomaan ne virheet. Jotka on oikeasti vain juuri niitä virheitä kun tulee omalle tekstilleen sokeaksi. Mä tulen. Usein.

Ja tää Ahvenanmaa. On tää vaan ihana. Ja hupaisa. Täällä on niin omia pinttyneitä tapoja ja erikoisia toimintamuotoja. Lähinnä niillekin vaan nauraa. Nyt syksy tekee täällä tuloaan. Turistit ovat häipyneet. Perunannosto sipsitehtaalle alkaa juuri ja maanviljelijät ovat kärsineet kesän kuivuudesta. Kansalaisia kehotetaan edelleen säästämään vettä. Täällä on ollut kuivinta koko Suomessa koko kesän. Jomalassa satoi 4,2 milliä vettä koko heinäkuun aikana. Eli ei mitään. Eli vesipula saattaa iskeä. Siitä lehdet nyt kirjoittaa. Ja tietyöstä meidän kunnassa. Itsekin odotan oikeaa hetkeä avatutua tuolla Instagramin puolella siitä. Onhan se kun kerralla revitään päällysteet pois yli kuuden kilometrin matkalta. Ei missään kilometrin pätkissä vaan kaikki kerralla. Siinä sitte jonotellaan ja körötellään 20 kilometriä tunnissa kun edellä oleva ei uskalla ajaa sitä 30 kilometriä jonka saisi. Ja kaikki sosiaalisen median ryhmät puhuu ja hajoilee tästä ja lehtien vieraspalstat kirjoittaa kuinka ihmiset ajaa päin sitä punaista tietyön valoa. Ja kaikki tämä siksi, että tänne vihdoin vuosien odotusten jälkeen on päätetty rakentaa pyörätie kanavalta Söderbyhyn (eli 6,5 km puuttuva pätkä välillä Långnäs ja Maarianhamina – eli varmasti vilkkain pyöräilypätkä). Niin nyt kun se rakennetaan niin itse autotie päätettiin kaventaa. Ihan vaan sen takia että matkan varrella asuville se olisi kivempi. Ja jos tietä kavennetaan niin se pitää repiä kokonaan auki koska teknisesti se päällysteen keskikohta pitää olla siinä keskikohdassa. Loogista eikö. Eli siinä paloi aikalailla turhaa rahaa, sanoisin. Ihan moitteeton päällyste uusiksi. Ihan vaan muutaman paikallisen mukavuutta ajatellen. Jep. Näin meillä. Toisaalta jos itse asuisin siinä niin en varmaan laittaisi hanttiin.

Syksy on tullut. Koulut alkaneet. Meidänkin lasten harrastukset melkein jo pyörii niin kuin pitäisi. Ja siitä koulusta kirjoitan vielä, kuten lupasin.

Ihanaa viikon jatkoa sulle, ja itselleni ihanaa seuraavaa kolmea kuukautta! Saakoon kirjoitettujen sanojen määrä kasvaa! Ja pilkkujen paikat löytyä.