Arki

Kaksi asiaa arjessa

30.5.2018

Ennen tänne muuttoa mieltäni askarrutti ainoastaan kaksi asiaa joihin en ehkä koskaan tottuisi. Ja nyt kun olemme asuneet täällä kaksi vuotta, huomaan että ei ole oikeastaan kuin kaksi asiaa joita mantereelta ikävöin. 
Tuuli. 

Loskainen ja pimeä syksy. 

IKEA. 

Kirppikset. 

 


Täällä tuulee aina. Idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä ja kaikkien niiden välistä. Niskani ja hartiani ja alaselkä ovat yhtä herkät vedolle (ja tuulelle) kuin vanhemmallakin rouvashenkilöllä. Pelkäsin siis etukäteen etten koskaan tottuisi tuuleen. Enkä kyllä vielä ainakaan toistaiseksi ole tottunut. Toukokuun aurinkoisina päivinä ja tuulettomalla säällä on jopa kuuma (nyt onneksi on saatu nauttia lämmöstä), mutta mereltä puhaltaessa kylmä (jäinenkin) viima on erittäin tuttu juttu alkukeväästä ja muistuttaa ettei talvesta niin kauaa vielä olekaan. Syysmyrskyillä yölaivat eivät aina pääse pysähtymään satamassa – and believe me, tästä on perheen sisäistä kokemusta sekä mennessä että tullessa. Kun kolmelta yöllä käy turhan kierroksen satamassa ja palaa kylmentyneeseen kotisänkyyn ja siten peruuttaa seuraavan päivän palaverin tai kun ei pääsekään laivasta ulos ja kotimatka muuttuu Tukholman risteilyksi.  Silloin tietää luonnonvoimien olevan meitä suurempia. Ja asuvansa saarella. 

Mutta pyykit kuivuu nopeaan. 

 

Ensimmäinen syksy ja talvi nyt ei paljon Turun räntäisistä eronnut ja viime talvi oli täälläkin superpitkä ja superhyvä – iloittiin. Erehdyin. 

 

Turun vuosinamme totuin siihen että IKEA on lähellä. En minä siellä usein vieraillut, mutta kieltämättä konsepti jossa viet lapset leikkimaailmaan ja juot itse (ilmaisen!) kahvin sillä aikaa on ihan ikävöimisen arvoinen. Ja kun muuttaa ja tarvitsee patjan ja pöydän ja teekannun ja kaikkea ei voi paikallisesti ostaa rahapussin takia niin ei tarvisi lähettää miestä meren yli Ruotsiin. Siellähän täältä monet käy säännöllisesti päiväseltään ostosreissuilla. 

 

Ja onhan täällä kirppiksiä. Mutta ei mitään verrattuna mantereeseen. Puhun tästä vuosien kirppis-kokemuksella. Täällä tarjonta on hyvin rajattua, mikä ei sinänsä saaren asukaslukuun nähden yllätä. Ja kyllä minulla on myös sittaria eli Citymarketia ikävä. Niitä lastenkenkähyllyjä erityisesti. Täällä oikeastaan pitää mennä ihan ihka oikeaan kenkäkauppaan ja maksaa tuplasti ja silti ne ei ole parempilaatuiset ne lenkkarit.

Mutta vähäisiäpä ovat ikävöimiseni.

 

Onhan tämä vaan loistopaikka, vasta- ja myötätuulessa.

  • Reply
    Rohujuur - Gräsroten
    31.5.2018 at 07:34

    Sounds good, Tiina! Kiva kuulla ja kiva, että olet aloittanut blogin 🙂 Siunausta sille ja sinulle!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    31.5.2018 at 07:43

    Suur tänu sinule!
    Katsotaan mitä tästä syntyy 🙂

  • Reply
    Kristiina Kortelahti
    31.5.2018 at 10:18

    Aika samoja asioita olen minäkin täällä kaivannut. Kupittaan Cittari oli meidän lähikauppa Turussa asuessa ja sieltä sai kaikkea ja vähän ylikin.
    Muuten, Mattssonilla Godbyssä on hyvät valikoimat kengistä. Kannattaa käydä.
    Hyvää jatkoa ihkauudelle blogillesi!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    31.5.2018 at 10:38

    No Kupittaan Cittaripa hyvinkin! Oli meidänkin lähikauppa lähes 9 vuotta. 🙂
    Vinkin Mattssonin tarjonnasta olenkin kuullut, tuntuu vaan että täältä Lemlandin perukoilta ei tule varta vasten sinne asti ajeltua. Pari kertaa evästä on sieltä tullut haettua retkeillessä, ja muuten hyvät (ja halvat!) munkkikahvit juotua. Silloin vaan just lenkkarit on olleet ehjiä. 🙂
    Ja kiitos paljon! Hyvää kesää sinunkin blogillesi!

Leave a Reply