Luonto

Getabergen – retkivinkki Ahvenanmaan luonnon ihmeiden keskelle

28.4.2020

Ulkoilu ja retkeily ovat kasvattaneet suosiotaan huimasti tänä keväänä. Saammekin olla kiitollisia täällä Pohjolassa kauniista, vihreästä, puhtaasta ja monimuotoisesta luonnostamme. Meidänkin perheemme on käynyt muutamilla päiväretkillä ja viimeisimpänä kävimme Ahvenanmaan pohjoisosasta löytyvällä Getabergenin, eli Getavuoren, luontopolulla. Olin kolme vuotta aikaisemmin kävellyt reitistä noin puolet, mutta väsyneiden ja nälkäisten lasten kanssa käännyimme parin tunnin jälkeen takaisin. Silloin tosiaan lapset olivat kolme vuotta nuorempia emmekä olleet tajunneet reitin tarjoavan niin paljon tekemistä, joten sekä aika että eväät loppuivat kesken! 

Mieheni ei ollut käynyt tuolla reitillä vielä lainkaan ja siksi päätimmekin tällä kertaa lähteä noihin maisemiin retkeilemään ”pienelle iltapäiväretkelle”, kun meillä oli Getaan muutakin asiaa. Mutta niin vain siinä meni taas puoli päivää matkoineen ja nukkumaanmenoajatkin venähtivät ja nälkä ehti yllättää. Tänne tosiaan kannattaa varata kunnon eväät ja paljon aikaa – nähtävää ja koettavaa on todella paljon. 

Getan luolapolku, eli Grottstigen, on pituudeltaan noin 5,5 kilometriä. Itselläni matkaksi kertyi 6,5 kilometriä, sen verran tepastelin kamerani kanssa edestakaisin. Maisemat olivat erittäin vaihtelevat, kuten kuvistakin voi nähdä. Lämpimällä ilmalla kannattaa pakata myös mukaan uimapuku, polun puolivälistä löytyy nimittäin kiva ranta, josta on helppo pulahtaa uimaan. Kallioiden joukosta löytyy monia onkaloita ja halkeamia ja tietenkin myös Djupviksgrottan eli todella upea luola. Täällä riittää siis pienemmille ja isoimmille seikkailijoille tutkittavaa yllin kyllin! Polun varrelta löytyy myös kivipeltoja, pieni suo ja kauniita merimaisemia. Voin vain kuvitella miten kauniilta reitti näyttää, kun kanervat loistavat väreissään! Tämä on myös erittäin suosittu paikka boulderointia, eli kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalammilla korkeuksilla harrastaville. Aivan pienille lapsille reitti saattaa olla hieman haastava, mutta meidän lapsille aivan täydellinen (7-12 -vuotiaita). 

Visit Ålandin sivuilta löytyy lisätietoa, pääset sinne tästä. 

Retkipaikka -sivustolta löydät myös retkikohteen kuvailun, klikkaa sinne tästä

Oletko sinä käynyt täällä retkeilemässä?

  • Reply
    Anonyymi
    28.4.2020 at 13:59

    Olipa kiva postaus. Tuli mukavat muistot mieleen. Hienot kuvat olet ottanut upeista maisemista. Melkein 40 vuotta sitten käveltiin se lasten kanssa. Tytär oli 5-vuotias ja häntä pelotti. En ymmärtänyt miksi, ennen kuin hän kysyi, missä se iso rotta on. Olimme puhuneet grottanista.

  • Reply
    sami niilola
    28.4.2020 at 17:45

    Upeat on maisemat.

  • Reply
    Susanna Hietanen
    28.4.2020 at 20:47

    Mahtavat maisemat ja kuvat!

  • Reply
    Kristiina Kortelahti
    29.4.2020 at 15:11

    Getassa on kyllä hieno patikoida ja olemme siellä muutaman kerran käyneet.
    Mukavaa vappua teille ja kauniita patikointi-ilmoja!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    3.5.2020 at 16:07

    Olipa ihana muisto, kiitos kun jaoit!
    Oikein ihanaa toukokuun jatkoa!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    3.5.2020 at 16:08

    Ihanan monipuoliset myös. Kivaa toukokuun jatkoa!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    3.5.2020 at 16:08

    Kiitos paljon!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    3.5.2020 at 16:08

    Täällä riittää niin monia ihania reittejä, vielä monta näkemättä ja kokematta.
    Ihanaa toukokuun jatkoa teille!

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    4.5.2020 at 07:21

    Uskomatonta, mutta en ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla. Tuntuu välillä oudolta, että on kolunnut maapallon toista laitaa, muttei "kotikulmia". Ehkä tästä maailman hieman toivuttua olisikin sitten sen Ahvenanmaan aika!

  • Reply
    Anonyymi
    4.5.2020 at 20:50

    Kiitos retkivinkistä 🙂 kauniit maisemat.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    6.5.2020 at 07:23

    Pohjoios-Ahvenanmaa on jäänyt mieleeni purjehdusreissuilta punaisina kallioina. Joskus purjehdittiin Ahvenanmaan ympäri ja pohjoisen rannat olivat kyllä ihan omanlaisiaan. Olemme myös käyneet Havsviddenissä, mutta juuri tämä polku ei ole tuttu. Ensi kesänä, jos korona sallii, suuntana voisi olla "edes" Ahvenanmaa taas!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    6.5.2020 at 08:31

    No, et kyllä ole ainut. Äitinikin kävi täällä ensimmäistä kertaa elämässään 75-vuotiaana. Joten tervetuloa!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    6.5.2020 at 08:31

    Kiitos, ja kiva kuulla!

  • Reply
    Ihana Ahvenanmaani
    6.5.2020 at 08:35

    Voin uskoa, että pohjoisen kalliot ja rannat ovat mereltä katsottuna omanlaisiaan. Tuolla rannalla seisoessa tuulikin tuntuu niin erilaiselta. Havsviddenissä en vielä itse ole käynyt, se on pitkällä listallani odottamassa. Toivotaan, että korona hellittää ja tännekin voi taas ihan normaalisti ja vapaasti matkustaa.

  • Reply
    reeta
    8.5.2020 at 07:44

    Olen käynyt kuudennella luokalla luokkaretkellä Ahvenanmaalla ja silloin yövyimme Geta-vuorella. Liekö tämä täsmälleen sama paikka? Muistan sieltä kuvan kaltaisia kallioita, mutta retkeilemässä emme käyneet. Voi kun nyt aikuisiällä pääsisi uudelleen Ahvenanmaan maisemiin.

  • Reply
    Taina / Seikkailupyöräilijä
    9.5.2020 at 20:56

    Viime reissulla Ahvenanmaalle Geta oli harkinnassa, mutta kun aika oli rajallinen, niin se lopulta karsiutui pois. Kuvien perusteella vaikuttaa siltä, että ensi kerralla kuuluu kyllä matkaohjelmaan 🙂

  • Reply
    Sandra
    10.5.2020 at 08:12

    En ole vuosiin käynyt Ahvenanmaalla, mutta uskon, että siitä tulee tämän kesän suurin hittikohde, kun ulkomaanrajat ovat suljettuna enemmän tai vähemmän. Ja kun pääsee puhumaan ruotsia, niiin se on melkein kuin ulkomailla olisi. Voi vuokrata pyörän ja lähteä tutkimaan luontokohteita sydämmensä kyllyydestä ja poiketa nauttimaan ahvenanmaalaista pannukakkua.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    14.5.2020 at 22:01

    Mun on tehnyt pidemmän aikaan mieli patikoida toi Getabergen luontopolku, mutta omat nappulat on ollut reissuilla sen verran pieniä, että niistä ei ole ollut vielä sinne. Mutta nyt viime kesästä on tullut porukalla tehtyä mannermaalla sen verran pidempiä reissuja, että nyt menisi jo! Eli seuraavan kerran kun Ahvenanmaa kutsuu, niin kohteeksi Getabergen!

  • Reply
    откриване на профил в binance
    3.5.2023 at 18:34

    Your point of view caught my eye and was very interesting. Thanks. I have a question for you. https://www.binance.com/bg/register?ref=S5H7X3LP

  • Reply
    Jjgztj
    4.5.2023 at 14:00

    tadalafil 40mg ca cheap cialis 5mg medication for ed dysfunction

Leave a Reply